[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Levybisneksen veteraani rikkoo rajoja - HS 19.10.07 [Musiikki] (Kaminiitto 2007-10-19 8:34)


Levybisneksen veteraani rikkoo rajoja - HS 19.10.07

Kaminiitto
2007-10-19 8:34

Helsingin Sanomien kulttuurisivulla haastateltiin Seymour Steiniä, joka on 50 vuoden ajan on tehnyt rahaa lähinnä rock levyjä tuottamalla. Lukemisen arvoinen juttu tanssijallekin, vaikka tanssimusiikkia ei sillä sivulla mainittu. Siinä hän toteaa mm. että ihmisiä ei saa totuttaa ilmaiseen musiikkiin, koska siltä tieltä on vaikea käännyttää heitä takaisin. Levyteollisuuden poskettomat hinnat ovat osasyynä siihen, että ilmaisimurointi on yleistynyt ja että albumien suosio on heikentynyt suhteessa yksittäisiin kappaleisiin.

Länsimainen kvartaalitalous painaa päälle joka sektorilla, niin myös äänilevybisneksessä. Vain raha sanelee ehdot, miten kuviot hoidetaan ja sen vaikutukset ovat valtavat. Suomi on vähäpätöinen maa suurten ylikansallisten äänitefirmojen strategiassa, mitkään voitot eivät sijoittajille riitä ja niinpä esimerkiksi äänitteitä tehdään ja julkaistaan entistä enemmän ja entistä halvemmalla, metritavarana.

Kun sana iskelmä keksittiin, se oli tanssittavaa musiikkia, näin ei ole enää. Tämän päivän iskelmä sisältää yleensä köyhän tekstin, olemattoman melodian ja halvan, yksitoikkoisen beat-voittoisen konekompin, jota on vaikea nimetä mitä tanssittavaa rytmiä se on ja miten sitä voisi tanssia. Monipuolisen perinteisen rytmimusiikin tarjonta puuttuu.

Tanssimusiikin ja tanssikulttuurin pahoinvointi johtuu juuri tästä ihmisten aliarvioinnista ja piittaamattomuudesta. Kuitenkin kaikkein vahvin ja kehityksessä kestävin alue on aina tyylikäs musiikki ja pyrkimys korkeatasoiseen taiteeseen.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]