Minkälainen Kesäillan valssi? [Pulina] (Reponen 2007-10-05 20:26)
Kipinää oli havaittavissa Leimukallion talvikauden avajaisissa. Paikalla oli kahdenkympin tuntumassa olevia nuoria neitosia ehkä parisenkymmentä, ja heistä noin puolet haettavina. Muilla näytti olevan seuranaan ikäisiään poikia. Muutama poika oli rohkeasti hakemassakin. Tanssitaidon perusteella voi todeta lavatanssiseurojen työn tuottavan tulosta myös nuorten keskuudessa.
Kokonaisuudessa onnistunut avaus. Yksi Etelä-Suomen suurimmista parketeista ja paikka täyttyi illan mittaan niin että tungostakin muodostui. Paikalla oli runsaasti "nostalgiatanssijoita", mutta myös aktiivisempia tanssijoita ilahduttavan paljon. Perjantaina toimivaa talvikauden tanssipaikkaa onkin Etelä-Suomeen kaivattu jo pitempäänkin. Nyt se on avattu.