Tanssilavojen profiloitumisesta / Säänjärvi [Tanssipaikat] (E.Tuomas 2007-10-08 21:50)
Säänjärvi on tunnettu keski-ikäisen ja vanhemman väen turvapaikkana. Kävijöitä onkin riittänyt, kun muilla viikonloppuillan lavoilla tahtoo olla tähteä ja desibeliä. - On Säänjärvi minullekin ollut turvapaikka, vaikka myös pidän paikan hengestä.
Järjestäjien on kerrottu haluavan nuorentaa lavan profiilia tai varmistaa tanssivan väen jatkuvuutta. Vaan mitäpä siitä seurasi:
Keväällä oli Säänjärvellä Charlies. Silloin en itse ollut siellä. Jännä oli kuulla seuraavan päivän Vilppulan iltapäivätanssiessa, kun vanhemmat rouvat moittivat Säänjärven esiintyjävalintaa: Meluisa, ja rytmit koettiin yksipuolisina. Huomasin puffetissa, kun ahkerasti tanssiva rouva selitti jotain vihaisen näköisenä. En malttanut olla menemättä kysymään, että olitko Säänjärvellä. Joo, kyllä hän oli ollut.
Syksyllä Säänjärvellä oli Matti ja Teppo & Horizone. Ymmärrettävästi en mennyt sinne. Viikon parin päästä Vilppulassa kuulin, kun tuohtunut herra selitti taloisännälle Mattia ja Teppoa: Melu kohtuuton ja rumpali löi erityisen kovaa, musiikki yksipuolista ja vain yhdet tangot.
Nyt kirjoitin kuultua. Luotan näiden ihmisten kertomukseen, vaan voihan tuossa edellä olla epätarkkuuksia.
Tärkeä kysymys. Kun yleisö on tottunut johonkin, ja yleisöä on paljon - kannattaako tempoilla:
a) "nuorentamisen suuntaan": rytmien monipuolisuus kenties asteikolla beat, jive ja buugiwuugi - ja äänenvoimakkuus tavallisen keski-ikäisen kannalta kohtuuton.
b) tähtikultin suuntaan: rytmit yksipuoliset ja melu kohtuuton.
Kaikelle on kysyntää, vaan luulisi olevan järkevää profiloida lavan ohjelma- ja muutakin politiikkaa. En koe tätä niinkään kokeneen jaloillaan äänestävän tanssijan kannalta. Hän ajaa sinne, missä uskoo olevan sopiva musiikki ja yleisö. Enemmän ajattelen satunnaiskävijää, jolle en toivoisi pettymystä - ja lavojen uskollisia vanhoja naisia, jotka eivät ole tottuneet valittamaan.