Tuliko uusia lavoja kesällä 2007? [Tanssipaikat] (Stefanus 2007-10-04 10:38)
Vai olikohan jo tällainen kysymys? Miten meni lavakausi, tuliko porukalle miten paljon uusia, ennenkokemattomia lavoja tänä kesänä? Itselle ainoa uusi, ennenkokematon lava tänä kesänä oli Elimäen Kallioniemi. Varsin positiivinen kokemus oli se lavalla käynti. Nyt tanssipaikkojen ja lavojen kokonaissaldo taitaa olla 38. Ravintolat eivät ole tässä laskussa.
Saattoi jo ollakin.
Minulla meni kesä sillä tavoin kehnosti, että vain yksi uusi tanssipaikka repertuaariin ilmaantui: Tommolan suurlava.
Positiivinen kokemus, vaikka tanssitettavia olikin kovin vähän. Onneksi oli hyvät eväät!
En tiiä onko kyselyä ollut, mut vastaan silti.
Minulle uusia kesäkaudella oli Käenkoski, Rönni, Pyhäsalmi, Kyllikinranta sekä Kallioniemi. Eli vain 5 uutta lavaa. No on se kesä ensi vuonnakin, sitten jos kävis ne mitkä jäi tänä vuonna suunnitelmista uupumaan ;)
Savolaiselle uusia paikkoja oli Rönni, Kallioniemi sekä Särkän lava. Itse olen vm kerran käynyt aiemmin, mutta en lähimainkaan näin hyvissä tansseissa kuin mitä nyt tänä kesänä, tungoksesta huolimatta oli.
Tulihan niitä:
Kruunuareena, Punkaharju. Kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka, lattia pelitti huonosti koko illan.
Pajarinhovi, Kitee. Myöskin kokemisen arvoinen paikka, lattia pelitti mahtavasti koko illan.
Rajavaaran lava, Kesälahti. Aivan mahtava pienehkö tanssilava, kaikki paikallaan ja tunnelma käsinkosketeltavissa. Suosittelen.
Kisapirtti, Särkisalmi, Parikkala. Kiva, siisti paikka, kannattaa poiketa.
Kirjaslammen lava, Valkeakoski. Mukava pienehkö lava Valtikan naapurissa. Tulee varmaankin poikettua toistekin.
Huuhkajavuoren lava, Lavia. -60, -70, -luvuilla erittäin suosittu tanssipaikka, talkoovoimin kunnossa pidetty. Lattia ei oiken toiminut, lupasivat tehdä ensi kaudelle jotakin parantavaa.
Kesän liikunnallisten matkojen yhteydessä tuli neljä uutta:
1) Kangasalan Kisaranta => oikein viihtyisän tuntuinen paikka, lattia hyvä 2) Kuusamon Käylän Korpihovi => aito hikiliiteri, jossa voi kokea oikeata vanhan ajan tanssitunnelmaa (oli muuten tukkilaisviikon päätöstanssit) 3) Kiuruveden Puistonkulma => myös mukava paikka 4) Yläneen Valasranta => ahdas, mutta hyviä fiilistelymuistoja ja tanssijat taitavia + keski-ikä tavanomaista nuorekkaampi
Ei kovin montaa uutta lavaa osunut kohdalle kesällä, mutta muutama kuitenkin: Kuikan lava, Hangan lava (ehdottomasti paras uusista), Hämyslava, Pyhtään VPK.n lava, Vehkakosken rantalava (siinä oli nostalgiaa) ja Karkialammella olin vaikkei se nyt kesälava olekaan!! =)
Ei monta mutta kuitenkin:
Syvälahti, Kruunuareena, Kisapirtti, Liperin lava, Metsälinna
(ja Tulenliekki oli myös kesän uusi paikka vaikkei kesälava olekaan)
Eipäs tainnut tulla uusia muita kuin Metsälinna Ristiinassa, Laurilan lava Marttilassa ja Muntterin pikkulava Kankaanpäässä.
Minulle uusia lavoja olivat: Merisärkän viihdekeskus, Ilveskasino, Hojo Hojo, Kapakanmäki, Syvälahti, Maaningan kasino...
Saatoin vielä unohtaa jotain tuosta listasta...
Rönni ja Kalliojärvi.
Merisärkälle en osunut vieläkään.
Särkän ja Valaksen perinteiset "vähintään kerran kesässä" -vierailut jäi tänä kesänä tekemättä. Suukoskikin jäi tältä kesältä käymättä, niinkuin Tähtirantakin.
Riutanharjulle uskalsin tänä kesänä mennä. Oli muuten aikamoinen kynnys mennä. Vaikka lähellä onkin. Olisi oikeastaan jo kesällä 2006 pitänyt mennä. Autotommana muut lavat on kaukana. No Paville pääsee kylläkin.
Uusia lavoja tuli bongattua kolme: Laurilan lava Marttilassa (suven mukavimpia iltoja, varmasti uusin visiittini!), Pappisten lava Loimaalla parikin kertaa ja Hirvensuulilla Huittisissa tuli poikettua kotimatkalla Valasrannasta. Lista olisi voinut olla pidempikin, mutta jotain uutta kuitenkin!
Kesän 2007 uutuudet.
Suukosken Keidas; matkalla pohjoiseen tanssitauko ja yöpyminen Tervolassa. Ihanat tanssit lomareissun alkuun! Loistavia tanssittajia illan täydeltä. Myös pienen lavan tunnelma kosketti.
Kaarihovi; lakeuksille ajelin tanssimaan alkukesän viileään iltaan. Paljon mukavia tanssimuistoja! Kovin on erilaista maisemaa Pohjanmaalla kuin keskisessä Suomessa...aika laakeeta.
Tommolan suurlava; miehiä puuttui niistä tansseista. Jotenkin verkkaisesti kului ilta, kun harvakseltaan kului parketti. Halavatun Papat ei kolahtanut ollenkaan. Ne muut kylläkin. Olutteltassa olisivat papat saaneet tunnelmoida... .Siisti rantalava aivan veden äärellä.
Iitiä; mukava ilta kaakonkulmallakin. Sellaiset ikimuistoiset tangot ykkösenä mielessä tuosta illasta.
Kreivinkallio Miehikkälässä.
Mielenkiintoiset päivätanssit, joissa esiintyi sotilaspoikien perinneorkesteri. Kaikki muu kivaa ja viehättävää, paitsi lattia, joka oli törkyliukas. - Puffetin rouvalle kiitos, kun haki kotoa pari hitsausharjaa. - Havainnoin useamman kerran, että ei liikaliukkaus ole vanhemmankaan väestönosan etu; oli tapaturmavaaraa ja tyytymättömyyttä.
Kallioniemi Elimäellä ja Männistö Tuusulassa.
Jänhiälä Joutsenossa ei varsinaisesti ole uusi, mutta visiitti oli ensimmäinen noin neljäänkymmeneen vuoteen. Se oli kotilava joskus silloin kouluaikana. Matkaa vain muutama kilometri polkupyörällä. Lava ei ole enää vakinaisessa käytössä. Nytkin oli vain tuuria, että satuin olemaan paikkakunnalla. Imatran seudun matkailuyhdistys järjesti tanssit, joiden mainos sattui silmääni pitäjän lehdestä. Sinne oli ihan pakko mennä. Eka valsseille ehdittiin mutta yksin saatiin systerin kanssa valssata. Muita tanssijoita ei vielä ollut paikalla. Ja sukulaisten kanssa tuli tanssittua loputkin.
Vain kolme uutta lavaa tänä kesänä.
Kalliojärvi Pohjanmaalla jopa kahdesti. Naistentanssi-iltaa voi suositella.
Pistohiekka, eväsvarmistus on hyvä olla.
Kolmilammi, yksi kerta riitti, sunnuntaisin on Tirvalla mukavammat tanssit.
Ainoastaan kaksi käymätöntä lavaa osui kohdalle loman aikana.
Kruunuareena Punkaharjulla oli mukava kokemus. Andreas tuolla edellä jo kertoikin paikasta.
Maaningan Kasino oli myös kiva paikka. Olimme naistentanssi-iltana siellä tanssimassa. Karavaanareitakin oli ajateltu ja saimme tosi ystävällistä palvelua. Kaikesta näki, että asiakkaista ja ympäristöstä pidetään hyvää huolta. Suosittelen.
Mulle tuli vaan kuusi uutta, jos oikein muistan. Tosin minut tietäen olen saattanut unohtaa jotain todella tärkeää...
Eli siis
-Keurusselkä
-Kukonhiekka
-Hangan lava
-Syvälahti
-Kallioniemi
-Särkkä
:)
Tehtiin 2 kierrosta Suomen maassa. Ensimmäinen suuntasi Länsi-Suomen puolelle. Siellä käytiin Kauhajoen Kasinon pihassa (ei tansseissa asti), tanssittiin kovasti Kyröskosken suurlavalla ja poikettiin myös Haikan lavalla (sinne unohtui säämiskäni, joten tanssireissulle tuli hintaa...). Kyröskosken suurlavan tanssit jäivät mieleen - lava erittäin hyvä, lattia pelasi ja molemmat orkesterit viimeisen päälle hyviä. Haikan lava ehkä Suomen kauneimmalla paikalla, erittäin pieni mutta tunnelmallinen lava. Toinen reissu tehtiin sitten Pohjois-Karjalaan - Kainuuseen. Käytiin Hojo Hojossa Tuusniemellä, Naapurivaaran lavalla Sotkamossa ja tietty myös Kyllikinrannassa Iisalmella (siellä oli kyllä käyty jo kerran aikaisemminkin) ja kotimatkalla vielä käytiin eka kertaa Rajavaaran lavalla Kesälahdella ja päästiin samalla myös telkkariin.... Tanssiminen on ihanaa.... terveisin yksi tanssiin hurahtanut
Kommentit: [FBI]
Kallioniemi Tangoleirin yhteydessä. Mukava paikka ja varmaan vielä mukavampi kun puhtia ei ole etukäteen kulunut päivän tangotunneilla. ;)
Pikkulavoina Huuhkajavuori tosiaan myös, sekä Kirjaslammen lava.
Joo, Nassulla tuli muutama uusi lava katsottu kesällä, kun tuli mahdollisuus ajaa ympäri työnkin puolesta. Itä-Suomen pari paikkaa, ja Savossa kanssa. Ja jatkoa tulee, sehän on niin hauska!
Eipä tullut tänä kesänä uusia lavakokemuksia. Esakallio tosin elvytettiin vuosien tauon jälkeen.
Vanhassa vara parempi, tuttuja lavoja kiertäen 100 kilsan sisällä.
Kokonaista neljä uutta lavaa:
1. Pappisten lava Loimaalla. Ihan kiva pienehkö lava. En valitettavasti ehtinyt jäädä pitkäksi aikaa, kun oli tyttö mukana.
2. Saukonkallio Iitissä. Vanha nostalginen lava avattu jälleen. Sijainti hienolla paikalla korkealla kalliolla, josta upeat näkymät Urajärvelle. Lattia rytkyy mukavasti jenkatessa.
3. Säänjärven lava Savitaipaleella. Kaakkois-Suomen tanssikansan kohtauspaikka, väittävät. Todellinen sydänkohtauspaikka, sanoisin. :) Ikäihmisiä valtaosa, tungos valtava. Muilla lavoilla "vanhukset" lähtevät yleensä kotio hyvissä ajoin ennen puoltayötä, mutta ei täällä. Tungos jatkui aivan loppuun saakka.
4. Hirvelän lava Anjalankoskella. Lautalattia todella kulunut, ei luista pätkän vertaa. Varsin hämyinen paikka.
Pistohiekka, Puumala. Positiivinen yllätys, Taikakuu toi riittävästi tanssitaitoista porukkaa paikalle, muutenkin Puumalan sataman terassilla oli mukava käydä huurteinen ottamassa, joten sinne myös ensikesänä.
Viisi uutta lavaa tänä kesänä, mutta sitäkin enemmän tuli käytyä jo tutuissa paikoissa. Uudet: Rönni - kiva kesäpaikka, Pyhäsalmen tiistaiset naistentanssit - maineensa veroiset, haettavia riitti, Kuikan lava - pikkulavan tiivis tunnelma ja naistentansseissa piti olla asialla, Ämyri - la-ilta ja varttuneempaa väkeä, Evijärven Alapään nuorisoseuran Huvimaja - keskiviikko-illan Mantamyrsky oli melkoista myrskyä, hyvä "ilmastointi" oli tarpeen... siis ko. paikassa ei ole ikkunalaseja ollenkaan eikä kyllä tarvittu :-)
Viidellä uudella lavalla tuli käytyä. Kolmilammi: viihtyisä pieni lava, todella kauniilla paikalla. Jenkkapirtti, Asikkala: Tanssit, joita en koskaan tule unohtamaan :) Suikkalan lava, Ruokolahti: Viihtyisä pikkulava, ihanalla paikalla, ulkoterassilla oli ihana tangoilla. Ja lisäksi tuli käytyä Pyhtään VPK:n lavalla ja Turkian lavalla. Molemmat oikein siistejä pikkulavoja, mutta väkeä oli molemmissa vähänlaisesti, joten tanssillisesti eivät nämä illat olleen niitä parhaimpia.
Tulihan niitä uusia, vaikka ei kyllä niin montaa, kuin olin suunnitellut. Mm. Pyhäsalmi ja Kyllikki jäi käymättä, mutta ehtiihän sitä ensi kesänäkin.
Uusia tanssipaikkoja tuli viime kesän aikana 11: Kisaranta (Kangasala), Kukonhiekka (Saarijärvi), Syvälahti (Kangasniemi), Kolmilammi (Hausjärvi), Jenkkapirtti (Asikkala), Haikan lava (Pirkkala), Lomakouhero (Karstula), Rönnin lava (Orivesi), Pistohiekan lava (Puumala), Mäntsälän suurlava ja Pavi (Vantaa)
Kaikilta lavoilta on hyviä muistoja, paitsi ehkä Mäntsälästä, johon osuin aika hiljaisena iltana.
Edellisen kesän saldo uusien lavojen käymisessä oli 9, mutta luulen, ettei noususuhdanne enää ensi kesänä jatku, kun alkaa välimatkat uusille lavoille olla jo melko pitkiä.
Uusia tuli mennä kesänä lisää, vaikka en mitään kaukokierrosta tehnytkään, vaan ihan vaan muutama sata km / suunta maksimissaan, monet sitten lähempänä
Seuraavat paikat tuli käytyä:
Kapakanmäki, Tommolansalmen suurlava, Littoisten lava, Uittamon lava, Mäntsälän lava, Someron Esakallio, Tuusulan Männistön lava, Seinäjoki-Areena, Iitin Saukonkallio, Valasranta, Kolmilammi, Pavi (12 kpl).
Ensi kesänä sitten lisää, jos vaikka kävis tosissaan reissaamassa.
Yhteensä on talvi- ja kesäpaikkoja tullut kuitattua n. 80.
Uutena tuli tänä kesänä vain Saarijärven Kukonhiekka. Vanhat tutut, eli Hangan lava, Savio ja Kuikka tuli koluttua kyllä useampaankin otteeseen. Kaunis paikka tuo Kukonhiekka vaikka tanssimaan en paljon päässytkään kun ei nuorta naista kukaan uskalla ilmeisesti hakea, vai missä lie syy. Suositelkaa lavoja tai muita tanssipaikkoja joissa takuuvarmasti pääsee tanssimaan.
Laurilan lava oli ainoa uusilava, Särkkään en kerennyt tänäkesänä kun rakennuspuuhat veivät ajan, Ämyrin naistentanssit olivat jotenkin laimistuneet kesäkaudesta 2006.
Eri huonosti meni tää kesä. Vain Maaningan kasino uutena. Ihan siisti paikka. Porukkaa olis mahtunut vaikka kuin lisää. En edes muista kuka oli tää esiintyjä tuollon joku 80 luvulta . . . ? Vaan olipa tilaa mennä.
Niin meni ettei edes lähi lavoilla Pistohiekalla, Mäntyrinteellä (muka lähellä monta kyt kilometriä näillekin matkaa ). Puhumattakaan Syvälahdesta.
Tulenliekki, Pajarinhovi ja Revontuli ovat kesällä poikotissa jo ennestään.
Matkalla pohjoiseen heinäkuussa katsastin Syvälahden, Naapurinvaaran ja Jormuan lavan. Takaisin tullessa poikkesin Tulenliekissä.
Uusia lavoja tuli kesällä 13 kipaletta.
Kukonhiekka, Hirvensuuli, Rönnin lava, Mäntsälän suurlava, Jenkkapirtti, Metsälinna, Rajavaaran lava, Kisapirtti, Kohoniemi, Ilveskasino, Kyllikinranta, Pyhäsalmi, Maaningan kasino.
Kirjaslammen lava Valkeakoskella.
Muutama uusi paikka tuli sentään entisten jatkoksi:
Rönni, Särkkä, Syvälahti, Urjanlinna ja Åminnen huvipuisto(Maalahti)
Lisäksi uusia kokemuksia olivat: Uusittu Jormuan lava(entisessä käynyt ahkerasti n. 20v sitten) ja Kangasalan Kisaranta, jossa edellisen kerran 17v. sitten.
Tervolan Suukosken keidas jäi vieläkin kokematta, joten se siis ensi kesän ohjelmassa.
Äkkisältään ei tule mieleen kuin Hämyslava, Pyhtään VPK:n lava ja Vehkakosken rantalava. Saatoin kyllä hyvinkin unohtaa jonkun...
Vihdoin tuli tänä kesänä kauan suunniteltu (2 v.) Käylän Korpihovi
Kuusamossa. Aluksi pystyi tanssimaan sisälläkin, mutta ruuhka-aikaan oli
enimmäkseen Marita Taavitsaisen aikana tanssittava ulkolavalla. Ulkolavalla
oli monia pareja kädenalituksessa eri tanssilajien aikana, sisällä
ruuhka-aikana ei sitä tyyliä oikein sopinut menemään kunnolla. Levyjen
aikaan pystyi taas hieman väljemmissä sisätiloissa vuorostaan tanssimaan
ruuhka-aikanakin.
Tällä maanmiesseuran talolla oli lämminhenkinen tunnelma eikä pelkästään
ilmanalasta johtuva. Tanssiväen taputettua Maritan takaisin laulamaan hän
sanoi, että "Te olette tulleet aivan hulluiksi tässä kuumuudessa".
No eipä paljon erehtynytkään suosion osoitukset läpytykset ja tömistely oli
suunnilleen niin innostunutta. Oli hyvä meininki, tullenee mentyä taas ensi
kesänä.
Jos on sinne asti tullut ajeltua niin Kuusamon kauniit kosket ovat siinä melko lähellä Kiutaköngäs ja Myllykoski sekä Jyrävä. Karhunkierroksen kuuluisa patikkapolku kulkee noiden koskien ja monien muiden upeiden nähtävyyksien halki.
Rönnin lava, Kyröskosken suurlava, Laurilan lava, Kyllikinranta, Ilveskasino, Kohoniemi, Kisapirtti
Jormuan lava Kainuussa taisi olla ainoa uusi lava tälle kesälle. Suomalaista tanssilavaromantiikkaa parhaimmillaan ;).
Mielenkiintoiseksi kokemuksen teki illan esiintyjät Frederik ja Marion.
Tuli vain kaksi - poikkeavaa tässä joukossa! Mutta otankin tän harrastuksen vähemmän intohimoisesti. Aikomus oli enemmän mutta jotkut muut asiat ajoi ohi.
Kolmilammi ja Esakallio - Esakallio ehdottomasti mukavampi ja olenkin ihmetellyt täällä sitä Kolmilammen hehkutusta - ehkä sitten on niin, että siellä pitäis olla niitä tanssituttuja paljon (vaikkei sielläkään seinäruusuna tavinnut olla)!