[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tanssiraportit [Tanssijat] (Speedy 2007-09-10 20:58)


Aikataulu ...

Humppis
2007-10-02 14:40

Aika vaikeata tuolla omalla käyttäytymisellä äänestämisellä on tanssien alkamisaikaan vaikuttaa.

Muinoin 70-luvulla oli tanssipaikkoja paljon enemmän kuin nyt. Lahdenkin jokaisen, yli kymmenen, tanssiravintolan ulko-ovella oli kunnon jono jo kahdeksalta ja ainoan yökerhon (Häränsilmä) sitten kahdentoista alla.

Vähitellen on menty siihen, että ravintolat ja tanssipaikat kaiken kaikkiaankin ovat vähentyneet entisaikaan verrattuna lähes olemattomiin. Täälläkin nuo kaksi jäljelle jäänyttä kapakkaa aukeavat vasta yhsdeksältä. Jonosta ei tietoakaan ennen kymmentä, jolloin vasta orkesteri aloittaa. Illan tähti astelee estradille vasta puolen yön aikaan. Itse istua junttaan kuitenkin sitkeästi jo yhdeksältä jakkarallani odotellen tanssijoita saapuviksi.

Kaikessa tässä on tietysti taustalla ravintolan talous: Asiakkaat on saatava pysymään sisällä mahdollisimman pitkään. Aamyöstä vasta juonti on kiivaimmillaan.

Soittajat ja artistit eivät tuosta tietystikään ole hyvillään (varsinainen rokkiväki ja bilebändit kai ovat vähän eri maata).

Sensijaan tanssilavojen ja -talojen osalta asiaa onkin vaikeampi ymmärtää.

Täällä keskemmällä eteläistä Suomea tuosta normaali-illan aloittamisesta kahdeksalta vielä pidetään kiinni, mutta laidoilta vuotaa. Idässä, pohjoisessa ja lännessä liu'utaan puoli yhdeksään ja yhdeksään.

Agraarialueilla ehkä viikolla ja perjantaina järjestettävien tanssien osalta sen verran tosin voi olla matkojen pituudella vaikutusta, että työpäivän päälle ei ihan heti kahdeksaksi jortsuamaan vielä jokainen ehdi.

Liekö jotakin mannermaista hapatusta. Suuressa maailmassa matkailleet ja kaiken maailman Image-lehtiä ja vastaavia lukeneet ovat saaneet kulttuurillisen pistoksen, jonka mukaan huvittelun aika on parhaimmillaan vasta aamuyön tunteina.

Etelämpänä myöhäiseen aloitusaikaan varmaankin on vaikuttanut lämpötila -helteellä ei jaksa. Täällä ei (vielä) ole sitä pakkoa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]