Tanssiraportit [Tanssijat] (Speedy 2007-09-10 20:58)
Saavuin metsän laitaan. Selästä laskin vanhan, jo sota-aikaan palvelleen repun ja repusta nostin esille lähdevettä täpösen täynnä olevan lasipullon. Etiketti oli ajan saatossa irronnut, joten en muistanut sitten yhtään onko kyseessä kansallisjuoma vai jotain uudempaa, tähän aikaa sopivaa.
Pullosta hörppäsin huikan. Ensinnäkin siksi, että olisin jaksanut jatkaa matkaa metsän läpi, mutta myös siksi, että olisin voinut ottaa suuntiman oikeaan osoitteeseen. Lehdestä näkemäni tanssi-ilmoituksen perusteella lava oli jossain eteläkaakossa, ja matkaa olisi taitettava puolen sataa kilometriä autoteitä pitkin. Päätin kuitenkin oikaista, jolloin hommaan kuluisi suurin piirtein saman verran aikaa, mutta näkisin auringonlaskun metsässä sijaitsevan lammen taakse kaartuvana.
Pyöritin pulloa vaakasuorassa edessäni, ja kupla asettuikin nopeasti näyttämään seuraavien kilometrien suuntiman. Olin pian niin metsässä kuin vain olla voin ja ypöyksin kun vaelsin, kiinnostuivat sudet ja karhut ahdistelemaan. Olinko se sitten minä, vai repussani olevat eväät, -ei selvinnyt- kun pistin jalkaa toisen eteen, ennättääkseni lavalle ennen ensimmäisiä valsseja.
Kun saavuin kera auringonlaskun, niin yllättäenpä parkkipaikalla hääräävät ohjaajamiehet kuvittelivat minut jänikseksi, osoitellessaan kirkkaalla taskulampulla suoraan silmiini ja huudellessaan hävyttömiä lipun maksamisesta. Kun sain heille selitettyä, miten urheilijamiehenä tapaan aina silloin tällöin tulla metsän poikkikin tansseihin ja että minulta löytyy parikymmentä euroa lippuunkin jos vain saisin sen maksaa ja että repussani on suorat housut ja hilkanpunainen teepaita, niin pääsin kuin pääsinkin lopulta sisälle. Eikä lippu maksanut edes kuin vain sen kympin.
Hikeähän tuo pukkasi jo alkuunsa. Viehättävä daami, joka vieressäni odotti narikkaan pääsyä katsoi silmät tapillaan ja tokaisi jotain kuumuudesta näin aikaisessa vaiheessa, kun vastasin: Olette erittäin kaunis mademoiselle ja haluaisinkin pyytää Teitä ensivalssiin. Kuumuuteni johtuu hekumallisesta katseestanne ja olen todella onnellisessa asemassa kun näin pian jo seuraa löysin, tuntemattomana kun tänne kuitenkin saavuin.
Enhän minä jaksanut polkkaa mennä koko iltana, mutta mitä sen oli väliä enää tässä iässä pomppia kuin metsäjänis, johon minua jo aikaisemmin verrattiinkin. Niinpä istuin osan iltaa ja katselin salin kahdeksansatapäistä tanssiyleisöä joka foxasi suurimman osan ajastaan Reijon tahtiin. Onneksi, siis luojan kiitos, että Reiska osaa kaikki tanssilajit ja yleisölle saatiin reipastakin menoa lähinnä swingtanssijoiden iloksi. Edelleen totean, miten ne kahdeksansataa henkeä olivat aktiivitanssijoita ja sen huomasin siitäkin, miten he uskalsivat lattialle myös nopeimmille kappaleille.
Lattia toimi täälläkin tosi hyvin, sillä nahkapohjaiset lipokkaani luistivat ja pitivät. Naapuri kertoi, että hänen kumipoponsa eivät jätä mitään jälkiä vaaleaan parkettiin, mutta luisto silti pelittää. No, jos ei olisi pelannut, niin sitä varten oli kahvion oven vieressä sellainen tomulaatikko, kait liukasteastiaksi kutsutaan.
Sain taivutettua ”Liisaa” lattiaan niin, että koko sali kohahti ja peitti sen rusahduksen, jonka polveni sai aikaan ehkä liian reippaasta vauhdista, vai olisiko ollut kulma. Pyrin noin viiden asteen kulmaan lattiaan nähden, mutta en tiennyt polven olevan eri mieltä.
”Liisa” tykkäsi ja minä yritin peittää kivun. Pyysin siis daamia valoisaan kahvioon tauolle, jossa tankkasin energiajuomaa suoraan kurkkuun ja jäitä polveen. Taskussani olevasta kympistä jäi vielä kuusi ja puoli euroa kimppakyytiin, sillä enhän tällä jalalla voisi enää kotiin juosta.
Pieni lepo sai kuitenkin ihmeitä aikaan. Hetken päästä, naistentunnilla, tuijotin kahdessa kerroksessa olevaa naistenriviä, kun paikan ikäjakaumaltaan enemmistöön kuuluva neitokainen pyysi lupaa masurkalle. Tottahan minä poika masurkat taidan, näin perinnetanssijana ja se olikin hyvä päätös. Voi veljet ja siskoot...Tanssitaivas laskeutui yllemme salamana ja minä hoipertelin tanssin jälkeen toipumaan omalle paikalleni orkesterikorokkeen vasempaan päätyyn, siihen missä Eija yleensä jakaa nimikirjoituksia. Niin tuli tänäänkin käymään.
Ilta oli onnistunut ja tapasin melkein kaikki tutut Juuliasta Einariin ja sain sen kimppakyydinkin kysyttyä. Kyyti maksoi tasan kuusi euroa, kun kyydissä oli kolme komeaa ja salskeaa suomipoikaa. Ja sen viimeisen viiskyt senttisen latasin seuraavan aamuna hedelmäpeliin josta sitten sainkin lauantaita varten kympin, jos menisin jonnekin pyörähtelemään vielä uudemmankin kerran. Mutta en minä tälle lavalle joka kerta viitti. Tanssi avartaa. Hei !