[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Vanha Sotku [Tanssipaikat] (Stefanus 2007-09-30 21:45)


Vanha Sotku

Stefanus
2007-09-30 21:45

Hiihtomäen isäntä avasi eilen. Profiloitu eka iltana selkeästi veteraani-ikäisten paikaksi. Musiikki ihan hyvää, Jaska Mäkynen ja Nelostie. Ehkä esiintymiskorokkeelta näkivät, että keski-ikä + - 70 v., eli musiikki pääasiassa rauhallista perinteistä. Jokunen itseä nuorempi paikalla, mutta pariskuntia. Paitsi yksi juniorisarjalainen Päijänteen toiselta puolen, että pääsi fuskaamaan. Polkat ryhmähaulla, kepeästi vielä askel nousi, vaikka vuosirenkaita reilusti itseä enemmän, se 70 +. No mitäpä naisten ikää arvioimaan sen tarkemmin. No polkasta rohkaistuneena kumarsin vielä masurkat ja jenkatkin. Että ei se ole ikäkysymys aina tuo tanssiminen.

Missä lie hullut eilen illalla. Kuulin, että Karkialammella aika hiljaista. Musiikkiin tyytymätön pariskunta tuli sieltä Vanhalle Sotkulle. No ehkäpä osa Motellilla ja ties missä.

Paikkaan sopii se 200-300 ihmistä. Jälkimmäinen luku tarkoittaa, että tulee jo aika ahdasta. Viime kesnä uusittu parketti oli hyvä omien kenkien alle. Vähän liukkautta tämä fuskutanssitettava mietiskeli. No tulipahan käytyä, vaikka olis se lauantai-ilta ollut ihan leppoisasti mennyt kotona telkkaria katellessa.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]