Eija Sinikka, Fredi, Foxpop ja Vonkamiehet Ruusulinnassa 29.9-07 [Tanssipaikat] (Andreas pks 2007-09-30 18:08)
Lauantaina piti herätä tälläisen illanvirkun aamun torkun aikaisin jo
8.30, joka on minulle "liian aikaisin". Ei ois haitannut vaikka
olisin nukkunut 12.00:teen. Piti käydä Mäntsälässä daamini suvun
"lapsenlikkana siellä terassipaikassa" muutaman tunnin.
Mäntsälässä olisi ollut kauden lopettajaiset ja toivottavasti siellä vielä
päästään tanssimaan tulevaisuudessakin ensi kesänä, saa nähdä.
Sitten piti hakea poikani yökylästä luokkakavereiden luota "omalta
kylältä". Nuoret miehet olivat kaikki kolme vierailijaa raahannet
tietokoneet ja oheislaitteet sinne isolle keittiön pöydälle ja
veelan-yhteyden kautta oli sitten 4 konetta ja nuorukaista ollut yhteiseti
pelatussa nettipelissä aamutunneille saakka ja lauantaina aamusta jatkuen.
Ei sitä ennen tuollai.... :)
Ruusulinnaan lähdön aikaan sitten lähtökahvit "naapurikylässä".
"Jäkeen" vain n. 5 min ajo. No "vanhat" suunisti sitten
Ruusulinnaan merta edemmäs kalaan. Menomatkalla oli jo pimeää eikä ruska
tullut niin hyvin näkyviin kuin päivällä, jolloin pellotkin alkoivat olla jo
kynnetyt tummiksi tasaisiksi matoiksi. Lehtipuiden vaihtelevan väriset
lehdet sinnittelivät vielä kiinni puissaan luoden koristeellisen syksyn
ruskamaiseman luontoon.
Epäilytti, että niinköhän sinne sisälle tulee juurikaan väkeä kun
parkkipaikalla ohjattiin "yläorren" loppupäähän. Alussa n. 20.20 oli
melko harvalukuista joukko vielä, mutta pikkuhiljaa väkeä tippui saliin
lisää.
Ensimmäiseksi soitti uusi tuttavuuteni Vonkamiehet ihan mukava soituista
tanssimusiikkia. Ekalla setillä tuli (muistaakseni) cha chata ja oli ihan
kiva sitä siinä paikoillaan tanssia, kun ei ympäristöstä tullut päälle
törmäilijoita juuri lainkaan. Ruusulinnalle harvinaista, että paikoillaan
tanssivia oli suurin osa cha cha:ta lähes koko tanssilattia ja
poikkeuksellisen vähän oli sylitanssina kiertäviä pareja. Kiertävissä oli
myös taidoiltaan hyviä tanssijoita ainakin toinen heistä ja useita
parinakin. Miehiä oli suhteellisen vähän taas suuren naismäärään
verrattuna.
Vonkamiehet olivat pukeutuneet harmaisiin sarkapussihuosuihin joissa
kodikkasti oli vaihtevia ryppyjä, en muista oliko henkselit vielä. Paidat
olivat raidallisia valkoisia flanellipaitoja. Päässä heillä hieman
"istutun näköisiä" erilaisia huopahattuja tms. Jalassa pitkät
nahkasaappaat. Tyylikäs asukokonaisuus "sitä lajia". Soittajilla
soittamisen innon ja "huumorin pilke" silmäkulmassa.
Tanssimusiiki oli mukavasti vaihtelevaa kunnon konstailematonta
tanssimusiikkia, jota oli ilo tanssia. Aluksi vajaalle salille oli
äänenvoimakkuudet liian kovalla ja "salijärjestelijä" pyysi
laskemaan tehoja joka sitten tapahtui hyvälle tasolle. Vonkamiehet oli
mukava uusi kokemus ja tuli sellainen "maanläheinen" tunne heidän
seurassaan.
Seuraavaksi tuli Foxpop soittamisvuoroon ja tulikohan Eija Sinikka heti solistiksi (en nyt tarkkaan muista). Foxpopin soitanta on sitä tuttua hyvää tanssimusiikkia mitä he usein Ruusulinnassa soittavat. Eija Sinikka lauloi jälleen hyviä tanssittavia kappaleita tuttuun tapaansa kuten keväällä. Alkuun tanssimisesta molempien orketerien tahdissa oikein nautti. Tangotkin maistuivat hyvälle niin, että niistä hienosti soitettuna oikein nautti ja taivaalta mainitun melkein täysikuun mukaan tuli myös tango Täysikuu.
Mutta, 21.30 oli väkeä jo runsaasti ja jostain syystä Ruusulinnassa tuli
tanssimisesta minullekin nyt poikkeuksellisesti aivan hiki. Mikä vialla ?
Sopivasti käytäväjuomapaikalla ja WC-reissulla kysyin syytä
järjestysmieheltä liikaan lämpimyyten ja hän sanoi ilmastointiin tullen
vian ja se oli juuri korjattu, että pitäisi asian korjaantua. Taisi talo
keritä ulkolämpötilan n. +15 C johdosta lämpiämään turhaan, eikä oikein
tainnut tulla normaalin viileäksi loppuiltanakaan. Tanssimisen nautinto
minulla kärsi siitä lämmöstä ja jouduimme huilaamaan muutaman kerran ja ne
sattuivat mukavasti jenkoille, polkille ja parille paria rockeja.
Toivottavasti ilmastointi pelaa ensi viikonloppuna 100 %:sesti kun noiden tosi hyvien kahden suunnilleen samantasoisen orkesterin tuomina varmasti tupa täyttyy runsaasti. Olisi kurja jos ilmastointi siinä aiheuttaisi ruuhkaantumisen lisäksi vielä lisä epäviihtyvyyttä, jota en toivo tanssijoille.
Melko pakollisen juomatauon alussa Foxpopin säestyksellä tuli Fredi
läpytysten saattelemana lavalle. Aloiti "Vihreillä niityillä".
Kahvilatilahan on aivan viihtyisä, iso ja siinä loosissa istuen pehmusteilla
oli miellyttävää kuunnella rauhassa Fredin vanhoja bravuureja, jotka hyvin
kuuluvat sinne perälle asti.
Fredin musiikki oli melko yksipuolista ei sisältänyt juuri eri
tanssilajeja. Tanssimaan pystyi kyllä hitaana foksaten ja fuskaten.
Rockipari meni istuen ja katsellen taitavien menijöiden jalka ja kropan
työskentelyä sekä musiikin nopeutta ja ilmeitä mukaillen. Oli monia tosi
taitavia, joiden menoa oli ilo ihastella. Paljon olisi vielä opittavaa, jos
niin päättäisi.
Fredi lopetettuaan ja yleisen taputettua kovasti lupasi laulaa vielä yhden
ennen orkesterin vaihtumista. Se meni fuskaten. Sitten laulaja luuli
pääsevänsä jo kotiin, mutta yleisö taputti hänet uudelleen itsepintaisesti
lavalle ja kun rumpalikin pääsi mukaan tuli mukava Bugg kappale, jota oli
hauskaa mennä.
Fredin kannattaisi nyt saada ohjelmistoonsa eri tanssilajikappaleita mikäli
aikoo pärjätä hyvin näiden markkinoiden taukonsa aikana vallanneiden kanssa
ja aikoo jatkaa menestyksellä jatkossa.
"Riikinkukkosalin" lattiaan oli laitettu jotain ainetta nyt niin, ettei siellä nahkapohjakenkäni juurikaan luistanut, ei siellä ehkä sen takia ollut montaakaan tanssijaa käydessäni.
Ennakko-odotuksistani huolimatta tanssi-ilta muodostui aivan hyväksi
kuitenkin. Hieman yli puolenyön oli aika kotiinlähdön.
Kotimatkan kruunasi upea englanninkielinen Venezuela (eli onko se "Ilta
Venetsuelassa"). Loppumatkasta näkyvä melkein täyskuu loisti valoisana
taivaalta valaisten himmeästi maisemaa siinä kahdestaan ajettaessa.
Onnellisuus koostuu monista pienistä hyvistä asioista eiköhän se voi olla
juuri tässä ja nyt.
t. Andreas pks