[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Taivaanrantaa ja Metsäketoa Kisarannassa [Tanssipaikat] (Humutyttö 2007-09-23 21:01)


Taivaanrantaa ja Metsäketoa Kisarannassa

Humutyttö
2007-09-23 21:01

Lauantaipäivä oli kääntynyt iltapäivään, kun kauppareissulla puhelin pirahti. Illaksi tiedossa tanssia Kisarannassa! Jatkoin ostoksiani myyjän apuun turvautuen, sillä olinhan minulle "vieraalla maalla". Urheilukaupan kalastusvälineosastolla tein aleostoksia. Nyt minulla on ikioma,hieno kalastushärveli!

Syksyinen Suomi on kaunista katseltavaa. Sen huomaisin jo muutaman viikon takaisella pohjoisen reissulla. Nyt syksynväritystä on laskeutunut etelämmäksikin. Puidut viljapellot värittävät kauniisti maisemaa. Taivas oli ihmeellisen pilvetön, jota illan tummetessa tähdet ilmestyivät valaisemaan. Mutta missä kuu? Olisihan se pian pyöreimmillään... Pian se velmuilikin minulle tuttuun tapaan. Nyt keikkuen kapean pilvenhattaran reunalla juuri metsän puiden yläpuolella. Maalaritkin olivat työssään värittämässä taivaanrantaa. Millaistahan menoa metsäkedolla?

Jo hieman ennen kahdeksaa olimme Kisarannan parkissa. Autoja oli jo järjestäytynyt eturivin paikoille ja lisää ilmaantui parkkiin virtanaan. Samoin tanssikansa kuin kulkeuuena ohitti portin kohti lavaa. Parketin reunalla tovin tarkkailin menoa. Paljon vieraita tanssikasvoja liikkui parketilla. Syksy oli tullut pukeutumiseenkin, mutta päinvastoin kuin luonto väreissään, olivat ihmiset enemmistönä varsin tummaa joukkoa. Pullan tuoksu tunkeutui nenästä peremmälle... Tarkkailuosuus oli suoritettu ja oli aika siirtyä lämmittelyosuuteen.

Muutama tanssituttu sentään paikalla oli, joten hakuja alkoi pikapuolin tipahdella kohdalleni. Lämmittelyosuus oli pian ohi ja tanssit alkoivat.Naisten määrä oli melkoinen! Naisten vallan käytin täysimääräisenä hyödykseni hakemalla ne muutamat tutut miehet ja suuremman joukon minulle uusia tanssittajia. Miesten haulla pääsin suuresta naismäärästä huolimatta hyvin tanssimaan.

Illan tanssittajat olivat elämää ja tanssia vaihtelevasti kokeneita. Muutama pahoittelikin vähäisiä taitojaan, mutta niinkuin aina samassa tilanteessa, sanoin että kaikki tämän joskus ovat aloittaneet ja ettei tätä muuten opi kuin tanssimalla. Uskon, että hyvillä mielin jatkoivat tanssi-iltaansa. Useita mukavia tanssimuistoja sain matkaani. Upeat tangot tanssin silmät kiinni, mutta jokin sai silmäluomeni värähtämään... Pullan tuoksu! Kahvion oviaukosta se tunkeutui nenään juuri kun leijuin tanssitaivaassa. Jump'Jive tarjosi lisää taivastanssia. Musiikin kuulin ja tunsin kuinka rytmi rokkasi veressä, mutta muuten häilyin jossain. Kaveri vei loistavasti ja vähän kuin jälkijunassa sieltä täältä havaitsin jotain "ahaa, nyt mentiin näin". Se oli hienoo!

Nuorta tanssitaituria rohkaistuin hakemaan. Tulikin sitten tosi hitaat rakkauslaulut. Melkein jo mietin, että kaveri varmaan haluaa tanssia jonkun toisen kanssa... Hylkäsin moisen ajatuksen, kun moista ajatusta vierastan. Vasta tanssinetistä olen lukenut, että noinkin voi ajatella. Kaveri vei tosi taitavasti hitaat kappaleet. Kiitos! Myös buggit, fuskut, masurkat, hitaat valssit, humpat jäivät mieleen. Myös kaverit joiden kanssa sain ne tanssia. Mitä illasta jäi puuttumaan, oli lattarit. Tottahan musiikkia tuli ja useampaan kertaankin, mutta minä en vain päässyt tanssimaan juuri sillä ominaisemmallla tavalla.

Joitakin taukoja minulle tanssiin illan aikana tuli, mutta kivan illan sain tanssia, nähdä tuttuja tanssittajia ja tavata uusia. Pullankin sitten maiskutin mahaani. Jos oli tuoksu hajuhermoja hivelevä, mutta niin kävi makukin hermoon. Matkaevääksi jo ajattelin toista kaveriksi, mutta sen unohdin.

Niin olivat Taivaanrannanmaalarit ja pojat Metsäkedolta vaihtaneet areenaksi Kisarannan. Musiikki sitä erinomaista tanssittavaa. Tähdet ja kuu olivat jääneet jälleen ulkotöihin valaisemaan meidän tanssimatkaajien kotimatkaa. Tähtien tuikkiessa taivaalla yksi onnellinen tanssimatkaaja torkkui takapenkillä kohti kotiseutua.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]