Kun nyt chachaan siirryttiin [Tanssilajit] (Pete P. 2007-08-30 10:04)
Tämä Joran kirjoitus oli jäänyt jotenkin ohi silmieni.
"Onko muuten kahden askeleen valssia opetettu oikeasti, vai onko se vaan syntynyt "luomutanssijoiden" tulkintana?"
Täysin valssia osaamattomalta kaksiaskelvalssi saattaisi mennä vähän sinne päin, vahingossa, mutta veikkaisin että tavis valssin tanssijalle kaksiaskelvalssi on vaikeaa. Kaksiaskelvalssia tanssiakseen valssaustaitoisen täytyy olla sen verran erottelukykyinen, että hän osaa irrottautua alkuun kokonaan valssimaisesta ajattelusta. Kaksiaskelvalssissa ykkönen otetaan aina samalla jalalla.
Eli väitteeni: Kaksiaskelvalssi ei ole syntynyt "luomutanssijoiden" tulkintana, vaan ennemminkin jotain toista tanssilajia valssimusiikkiin sovitettaessa. Kaksiaskelvalssi on yksi kansantanssijoiden valssiversioista.
(Vielä selvennykseksi, että tarkoitan kaksiaskelvalssilla tanssia, jossa tahdin aikana otetaan kaksi ASKELTA yhden tahdin, eli kolmen iskun aikana. Askel-täp on minulle yksiaskelvalssia, täp-askeleella koristeltuna.)
"Onnistuuko käännökset kahden askeleen tekniikoilla, vai onko tavoitteena vain sivulta sivulle keinuminen?"
Käännökset onnistuvat pistokäännöstekniikalla. Sivulta sivulle keinumista en pidä kovin mielekkäänä vaihtoehtona kaksiaskelvalssissa, askelrytmityksen "toispuoleisuuden" takia: "1, -, 3, 1, -, 3" (tai "1, 2, -, 1, 2, -"). Yksiaskelvalssiin sivulta sivulle keinuminen sopii mielestäni paremmin. Eteneminen kyljen suuntaan sivulle-yhteen -askelilla sen sijaan sopii hyvin kaksiaskelvalssin elementiksi.
"Itselle on myös vähän vaikeaa mieltää, kuinka 2 askelta "istuu" valssimusiikkiin."
Askeleethan eivät tee valssista valssia, vaan jousto, valssin "keinunta". Sen voi ihan hyvin toteuttaa kaksiaskelvalssissakin.