[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tanssiraportit [Tanssijat] (Speedy 2007-09-10 20:58)


Tanssiraportit

Burlakka
2007-09-11 17:10

Olen lopettanut raporttien kirjoittamisen lähes kokonaan. En sano, ettenkö voisi sitä vielä joskus jatkaa. Me tunteelliset ihmiset kerromme mielellämme siitä, miten tanssi on sujunut, keitä siellä on tavannut ja miltä tanssiminen sekä koko ilta kimppakyyteineen on tuntunut. Kerromme siis omista tunteistamme toisia ihmisiä kohtaan. Nämä tunteet ovat totta meille. Se, kuinka joku bändi on soittanut, miten esiintyjät huomioitavat toistensa kappalevalinnat tai mikä toisen bändin nimi nyt olikaan, ei ole niin kiinnostavaa, koska olemme kohtaamassa toisia tanssijoita ja heidän läheisyyttään lattialla emmekä kuuntelemassa konserttia. Raporteissa ei myöskään tunnu luontevalta pohtia tanssitekniikkaa.

Jos tunteellisia raportteja kirjoittaa, se otetaan vastaan eri tavoilla. Monet sielunveljet ja siskot pitävät niistä ja kommentoivat palstalla myönteisesti. Harvemmin saa yksityisviestejä, mutta ne ovatkin sitten viikon kohokohtia. Raportissa kehuja saanut ilahtuu, mutta nimeltä mainitsemattomat hyvät tanssikaverit pahoittavat helposti mielensä. Tämä on ymmärrettävää. Ystävä voi kokea, että eikö tuo kirjoittaja nauttinutkaan seurastani, vaikka siltä se illalla tuntui. Näin minäkin lukijana koen.

Tässä kohdataan yksityisyyden suojan vaikeus. Yleinen neuvohan on, että kehut pitää antaa julkisesti, mutta kritiikki kahden kesken. Mainitsematta jäänyt voi todellakin pahastua, koska on epävarma kirjoittajan ajatuksista. Kirjoittaja joutuu kuitenkin valitsemaan sen, kenelle kehuja voi julkisesti antaa ja kuka ei niitä ehkä kuitenkaan halua. Joku voi haluta olla tuntematon tai jollakin voi olla alkamassa seurustelusuhteen tapainen. Tätä tilannetta kirjoittaja ei haluaisi olla sekoittamassa.

Toisaalta kirjoittaja voi haluta salata oman kiinnostuksensa herääminen välttäen näin kirjoittamasta henkilöstä, josta pitää eniten. Se tuntuu liian intiimiltä. Raportteja tai mitä tahansa tekstejä luetaan kuitenkin jatkuvasti eri ajatuksella kuin ne on kirjoitettu. Kehuuko kirjoittaja nyt toisen tanssitaitoa, hänen viehättävää naisellisuuttaan vai olisiko kirjoittaja jopa kiinnostunut tutustumaan kehujen kohteeseen paremminkin ja lähettää näin ollen viestissään selkeän flirtin.

Olen halunnut omalla avoimuudella, siis tunteistani kirjoittamalla, rohkaista muitakin kirjoittamaan lavakokemuksistaan ei steriilisti yleisellä tasolla vaan henkilökohtaisesti. Eräs ystäväni toi tähän toisen näkökannan. Miksi avaisin sydämeni julkisesti, jos muut eivät sitä tee?

Tanssinetistä löytyy tarpeellista tietoa kuten tanssipaikat, -lajit, -kurssit sekä kalenteri. Arvostan näitä suuresti, mutta eniten tanssinetin yhteisöllisyyttä lisääviä piirteitä, jotka ovat keskustelupalsta ja minne menossa. Nämä ovat auttaneet ystävyyssuhteiden syntymisessä ja syvenemisessä tavanomaisen lavoilla tutustumisen ohella. Ehkäpä nykyisin moni jakaa kokemuksiaan helpommin heille, joihin on jo tutustunut ja jotka kertovat omista ajatuksistaan ja tunteistaan.

Vanhojen ja uusien tanssikavereiden kohtaamista odotellen! Ehkäpä uusille voi olla parempikin, ettei tarvitse pelätä sitä, että joku voi heistä mukavan tanssi-illan jälkeen pari kaunista sanaa palstalle kirjoittaa. ;)


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]