Ei vanha koira opi uusia temppuja [Tanssilajit] (Ami 2007-09-09 12:05)
Aikaisemmin opittuja perusaskelia on vaikea poistaa lihasmuistista.
Miksi monet tanssin opettajat neuvovat aivan eritavalla jopa
perusaskeleitten järjestyksen?
Esim. 1. Bugg. Miksi toiset opettaa, että aloitettaessa mies ja nainen
kumpikin astuu askeleen eteen, kun toiset sanovat sen alkavan
taka-askeleella?
Esim. 2. Jive. Tässäkin opetetaan kahta tapaa: Toiset kehoittaa ottamaan
rock-askeleen ensin ja toiset taas sen viimeiseksi.
Aikaisemmin keskusteltiin rumban ja cha-cha:n musiikin tulkinnasta tanssijan kannalta, joten jätetään ne nyt ulkopuolelle, vaikka myös niissä saisi olla yhteiset ohjeet.
Me putkiaivot emme voi ymmärtää, että useimmat tytöt oppivat melko pian miehen viennin, olkoon se sitten millainen tahansa. Kuitenkin toivomuksena tietenkin olisi molempien tanssinautinto.