Anne Tanskanen ja Unto Satoranta Foxpopin solisteina [Esiintyjät] (Ami 2007-09-04 17:21)
Taisi olla niitä viimeisiä ruuhkattomia lauantai-iltoja Ruusulinnassa tänä vuonna (1.9.2007). Kun kesälavat sulkeutuvat, joutuvat talvipaikat taas nielemään kaikki tanssikärpäsen puremat. Näin tanssinautinto pienenee henkilöiltä, jotka nauttivat etenemisestä tanssinpyörteissä.
Jälleen kerran ihmetyttää se, että paroni ei vielläkään tanssi.net:ssä, sen enenpää kuin lehti-ilmoituksissakaan, kerro orkesterin nimeä, vaan ainoastaan solistit. Minulle ainakin orkesteri on vähintäin yhtä tärkeä.
Foxpop soitti ja säesti hyvin nyt esiintyviä artisteja. Musiikki oli kaikin puolin hyvää tanssimusiikkia, kun vain vielläkin pienentäisivät volymitasoa.
Tämän vuoden tangoprinsessa Anne Tanskasen kaunis lauluääni ja hänen valisemansa kappaleet olivat makuuni.
Miksikö Unto Satorannalla ei tällä kertaa ollut omaa orkesteria mukana,
vaan hän oli Foxpopin solistina? Olikohan syynä se, että Foxpop oli halvempi
tai se, että tämä osasi paremmin säestää Annea.
Unto Satorannan yhtyeestä olen tänä kesänä aikaisemmin saanut erittäin
myönteisen kuvan juuri monipuolisen tanssimusiikin tulkitsijana.