Millainen on hyvä tanssin ohjaustunti ? [Tanssilajit] (Osku 2007-08-31 13:08)
Osku: "Onko olemassa ihanteellista tanssitunnin opetussuunnitelmaa, joka toimisi jollakin tapaa kaikissa tilanteissa."
Hyviä varmasti on, mutta yhtä ainoaa aina toimivaa ei ole. Olennaista on miettiä, minkä takia mitäkin tehdään ja mitkä ovat tavoitteet. Myös tanssilaji vaikuttaa asiaan aika paljon. On ihan eri asia opettaa valssia kuin vaikka Lindy Hoppia. Ja vielä enemmän vaikuttaa se, onko tarkoitus oppia esimerkiksi jonkun tanssin alkeet ajallisesti parin tunnin aikana, vaiko onko ryhmä jo ennenstään tuttu ja sille suunnitellaan vaikka koko syksyn opetuksia samasta lajista.
Jotenkin kuitenkin veikkaan, että tässä on haettu alkeista lähtevää opetusta, eikä ehkä montakaan kertaa/tanssilaji.
Jos ajatellaan, että on kyseessä alkeistunti ja yhteen tanssiin on
käytettävissä yksi tai kaksi kertaa, tanssilaji voisi olla valssi, foksi,
tango, tms. Itse voisin ajatella suunnilleen seuraavanlaista runkoa:
Jos käytettävissä on toinenkin tunti, on hyvä antaa porukan ensin tassia yksi tai kaksi biisiä, jonka jälkeen voidaan käydä pikakertaus perusaskeleesta ja kerrata ekan kerran kuviot. Tämän jälkeen voidaan ottaa uutta asiaa. Ja edelleenkin kannattaa muistaa, että kurssilaisten tulee antaa tanssia paljon.
Toi oli siis tosi yleistäen ja tällainen perusmuotti nimenomaan ekalle/tokalle kerralle johonkin em. lavatansseista. Tuosta on helppo poiketa, mutta tuossa on asiat aika loogisessa järjestyksessä. Jos haluaa puhua jostakin asiasta enemmän, vaikka jonkun tanssin luonteesta tai historiasta (itse harvemmin tiedän historiasta mitään varmaa, joten en paljoa siitä puhu), voi siihen käyttää esimerkiksi 5 minuuttia, jolloin antaa kurssilaisten samalla juoda. Tuota pidempään en lähtisi puhumaan mistään, ellei ole jotakin todellista asiaa.
Janne