Keinoja tanssikynnyksen madaltamiseksi [Tanssilajit] (Stefanus 2007-08-22 10:47)
Eikö asepalveluksessa voisi ottaa sulkeisten tilalle silloin tällöin tanssin opetusta. Tai kutsua kasarmille tyttöjä ilta-askareiden oheen alokkaita tanssi-harjoituksiin, sieltä ne halukkaat varmaan löytyisivät. Onhan tyttöjäkin jo jokunen määrä siellä omastatakaa.
Erinomaisen kannatettava asia.
Edelleen asiaa voisi myös kehittää. Onhan kautta aikojen marssikappaleiden laulamista käytetty varumiespalveluksessa mielialan nostamiseen ja väsymyksen karkoittamiseen vaikkapa pitkän marssin aikana. Kukapa armeijan käynyt ei muistaisi esim Tulipunaruusujen tai "Siviilimarssin" (Yö Altailla) voimaa askeleen ja mielialan keventämisessä. Siihen tarvitsisi lisätä vain tanssinomaiset askeleet.
Mielenkiintoinen näky saattaisi olla esimerkiksi Hamina Tattoon kuviomarssinäytöksessä ryhmä joka vetäisisi numeronsa vaikkapa argentiinalaisen tangon askelin musiikin tahdissa. Käsitykseni mukaan arg.tangon kuviot ja tempo sopisivat erinomaisesti marssivan osaston käyttöön. Ei sen tarvitse olla välttämättä edes paritanssia.