Tanssin euroviisut lauantaina [Tanssijat] (Krisse 2007-08-23 14:16)
Tokihan nuo kaikki kilpailijat on "seuratanssijoita"!
Se, että osa on hankkinut kannuksensa Kansainvälisen seuratanssin piirissä,
ei mielestäni muuta sitä.
Muualla seuratanssi on sitä meillä parjattua kilpatanssia.
Avarakatseisuutta toivon, kun tanssista on kyse.
Määritelmäkysymyksiä. Kilpatanssissa ei minusta ole mitään parjattavaa, se vaan on eri asia kuin seuratanssi. Seuratanssi on minusta sitä mitä tehdään lavoilla. Osa tanssilajeista on samoja, ja joissain maissa varmaan tanssitaan kaikkia kymppitanssin lajeja seuratansseina.
En pidä parjaamisena sitä että minusta kilpatanssin harrastaminen on eri asia kuin seuratanssien harrastaminen. Suomalainen seuratanssimaailma on ainutlaatuinen, siksi soisin että jotain siitä näkyisi maailmalla vaikkapa tässä kisassa. Samalla tavalla olisin suonut että mukana olisi joku vaikkapa argentiinalaiseen tangoon keskittyvä pari. Monimuotoisuutta sen sijaan että rajataan 10-tanssimaailmaan.
Etenkin kun valitsemassa on yleisö eikä ammattituomari, en ymmärrä miksi tanssilajit on pitänyt rajata. Kuka valvoo ja miten mennäänkö säädettyjä lajeja?