Jyvät, akanat ja moderointilinjat [Palvelin] (Päivi 2007-08-21 20:56)
Koska arvosteluasteikossa on mukana rusinat ja helmet ei ole erityisen yllättävää että ihmiset käsittelevät arvosteluvaihtoehtoja laatuasteikkona. Ne ovat sellainen, ainakin osittain. Tässä järjestelmässä yritetään yhtäaikaa nostaa esille säilyttämisen arvoisia mielenkiintoisia artikkeleita ja lajitella artikkeleita sen mukaan ovatko ne suurelle yleisölle soveliaita vai eivät. Nämä ovat kaksi ihan eri asiaa ja ne voivat olla keskenään ristiriidassa. Artikkeli voi olla yhtä aikaa olla fiksu, mielenkiintoinen, säilyttämisen arvoinen ja omiaan pelottelemaan harrastuksen alkuvaiheessa olevia. Näinollen on aika paljon vaadittu ihmisiltä että he vetäisivät yhtenäistä linjaa. Yhden akana on toisen rusina.
Koska systeemi on kuitenkin nyt tehty niin ensin kannattanee katsoa josko asia korjaantuisi ohjaamisella. Jos ei, niin näen kaksi vaihtoehtoa: joko arvostelua yksinkertaistetaan kutistamalla se tiukasti arvosteluksi siitä sopiiko artikkeli yleisesti näkyväksi vai ei, tai sitten arvostelijoille annetaan kaksi asteikkoa, toinen näkyvyydelle ja toinen jälkipolville säilömisen arvoisuudelle. Tämä jälkimmäinen olisi tietysti periaatteessa monimutkaisempaa mutta se voisi olla helpompaa ihmisille ymmärtää yhtenäisellä tavalla koska siinä ei sotkettaisi mukaan kahta eri asiaa. Laatuasteikko voisi mennä loistava-hyvä-normaali ja näkyvyysasteikko julkinen-sisäinen-roska, nimitti näitä nyt miksi nimitti.