Tulipunaruusujen tahdittamana Ruusulinnassa [Esiintyjät] (Ami 2007-08-19 19:23)
Olipa mukava taas päästä Ruusulinnan "talvikauden" avajaisissa
pyörähtelemään. Olin jo ehtinyt kyllästyä ainaiseen tungokseen kesälavoilla.
Sisätilat olivat myös vilpoisemmat.
Kausikorttia eivät kylläkään vielä antaneet. Selityksenä oli, että 12E
lipussa oli 1E:n alennus. Koska tanssit loppuivat jo klo 0:30 ja paikalla
vain yksi orkesteri, odotin ainakin kausikortin saantia.
Vaikka Tulipunaruusut sanovat, että heidän vakio-ohjelmistoon kuulukkaan:
masurkka, hambo, jive, samba, rumba, saatiin näitäkin ainakin kerran illan
aikana.
Tangoja, humppia tuli minun makuni mukaan hieman liikaakin, kun paronikin
soitti niitä, joka tauon aikana.
Ruusulinnassa löytyy paljon hyvää tanssittavaa musiikkia, kun vain
taukomusiikiksi myös sitä valittaisiin. Mielestäni ei soitetut Kari Tapion
kappaleet olleet näitä.
Kiitokseni runsaista hitaista valsseista, joista todella pääsee nauttimaan
silloin, kun on tilaa.
Äänen voimakkuutta olisi mielestäni molemmat voineet hieman alentaa.