Monipuolisuustakuu - hyvä vai huono asia ??? [Tanssilajit] (Suke 2007-08-13 19:38)
Kyllä me ainakin Savolaisen kanssa olemme keskustelleet tästä samasta asiasta monen monituista kertaa. Jos iltoina alkaa olla liikaa sellaisia lajeja mitä ei osaa tai missä tuntee itsensä tosi aloittelijaksi ja tosi surkeaksi, niin mielummin sitä sitten istuu ja katselee kun yrittää lavalla opetella. Tästä hyvä esimerkki on humppa, niin kuin Suke jo mainitsikin. Jos suurin osa menee jotain hienoa kuviohärdelliä niin eipä sitä viitsi lähteä millään marssityylillä humppaa paukuttamaan. Ja sitten kun humppa ei ole ainoa mitä ei oikein hallitse. Toki on hienoa katsoa kuinka sellaiset ihmiset jotka on kymmeniä tai jopa satoja tunteja käyneet tunnilla, menee eri lajeja hienosti, mutta jos illasta suuri osa menee toisten katseluksi, ei sekään niin kivaa ole.
Jotkut bändit on ainakin omassa pääkopassa "leimautunut" jonkin tietyn tyylin soittajiksi ja harvemmin sitä sitten sellaiselle keikalle viitsii lähteä missä soitetaan niin samantyylistä musiikkia koko illan. Onneksi täällä etelässä usein on hyviä orkestereita tai esiintyjiä useammassa paikassa, niin voi sitten valita. Huomattu on myös se, että jotkut tanssipaikat on sellaisia missä joku bändi soittaa paljon enemmän nopeampaa musiikkia kuin jossain toisessa paikassa. Mutta kokemus tässäkin on ollut opiksi ;)
Tähän voi nyt joku sanoa että menkää tekin kurssille niin opitte. Mutta kun ei se ole niin helppoa sekään. Ensinnäkään yhteistä aikaa viikolla on vaikea löytää kun on lapsi mitä pitää hoitaa. Viikonloppukurssiaikaan on usein Savolaisenkin lapset meillä eikä ole mitään järkeä ottaa lapsikatrasta kurssille mukaan. Ja vaikka päästäis kurssittamaankin itseämme, niin ei sitä kaikki opi niin nopeasti ja niin hyvin että voisi tai kehtaisi taitojaan kokeilla lavalla. Ehkä huonoa itsetuntoa tai sitten kylmä totuus :)
Toki on hyväkin ettei tanssi ihan kaikkia lajeja, koska silloin tulee paremmin niitä taukomahdollisuuksia. Mutta esim näin kun on itse taas pahasti selkävaivainen eikä voi niitä pompputansseja tanssia eikä oikein mitään jivevetkutuksiakaan tehdä, niin toivois niitä rauhallisempia kipaleita enemmän. Että pääsis kuitenkin edes jotenkin tanssimaan. Kun se liike on lääkettä sille selällekin, mutta juuri se oikea liike ;)
Sukelta oikein hyvä kirjoitus, kiitos paljon! Samansuuntaisia ajatuksia siis paljon täälläkin, tosin meillä nuo osaamisasiat on esteenä sille tiettyjen lajien tanssimiselle toisin kuin esim Sukella.