Seuraava askel palstan uudistumisessa 8.8. [Palvelin] (Matti 2007-08-07 2:14)
Kuten tiedotteessa on kerrottu, palstan rakenne muuttuu niin, että keskustelun perustasolla artikkelien lukemiseen tarvitaan sisäänkirjautuminen. Laajempaa lukijakuntaa kiinnostavat asialliset ja hauskat artikkelit (jyvät) pyritään keräämään omaan osastoonsa, jota voi lukea ilman käyttäjätunnusta.
Palstaa perustaessani oletin, että tanssista keskusteleminen on helppoa. Olin ilmeisesti väärässä. Tältä ja muilta palstoilta kertyneiden kokemusten perusteella näyttää siltä, että tanssi on aika vaikea keskustelunaihe. Vaikeaksi sen tekevät tanssiin liittyvät moninaiset tunteet. Kirjoittaja ei aina osaa (tai välitä) ottaa huomioon tuntemuksia, joita teksti herättää taustaltaan ja persoonallisuudeltaan erilaisissa lukijoissa.
Muutosten toinen syy oli, että palstan ylläpito oli käynyt täysin mielettömäksi tehtäväksi. Elokuun 2002 ja tämän vuoden heinäkuun välillä pisin tauko palstan päivystämisessä oli 40 tuntia (ja siitä tuli haukkumisia). Lisäksi palstaan kuluva kokonaistyömäärä on ollut niin suuri, että eräät palvelimen kehitysprojektit on käytännössä pitänyt pistää jäihin.
Alkukesällä käydyissä keskusteluissa usea henkilö ehdotti toisistaan riippumatta ratkaisuksi palstan jakamista kirjoittajien keskinäiseen vuoropuheluun rajattuun osastoon ja laajemmalle passiivisten lukijoiden joukolle tarkoitettuun osastoon. Yksi kirjoittaja ehdotti kahdessa artikkelissa [1] [2] malliksi Slashdotia. Palstan uusi rakenne noudattaa melko pitkälle tätä mallia.
Käytännöllisistä syistä uusi rakenne tulee käyttöön vaiheittain. Artikkeleissa on jo jonkin aikaa ollut linkki arviointilomakkeeseen. Ajatuksena oli, että käyttäjiltä kerättäisiin valmiiksi arvioita palstalla jo olevista artikkeleista, jotta huomattava osa jyvistä olisi seulottu siinä vaiheessa, kun kerrokset erotetaan tosisistaan. Toistaiseksi arviot ovat olleet hajanaisia, joten jos niitä ei pian tule merkittävästi lisää, jyvälaari avautuu melkein tyhjänä. Sitä voidaan tietenkin täyttää myöhemminkin. On tietenkin mahdollista, että loppujen suhteellisen pieni osa artikkeleista päätyy jyviksi, jos käyttäjät niin haluavat.
Joka tapauksessa jyväkerros erotetaan peruskerroksesta 8.8. Samalla aukeavat myös rusinapussi ja helmirasia, jälkimmäinen mitä todennäköisimmin tyhjänä. Peruskerroksen lukeminen ei vielä tässä vaiheessa edellytä kirjautumista. Kirjautuminen tulee käyttöön myöhemmin, aikataulu on vielä avoin.
Moderointiin osallistuvian kannattaa huomata, että yhden tai kahden artikkelin pisteyttäminen vaikuttaa artikkelien näkyvään luokitteluun hyvin vähän, jos ollenkaan. Pisteillä alkaa olla painoa vasta, kun käyttäjä on arvioinut riittävän määrän artikkeleja. Syy on selitetty käyttöohjeissa.
Artikkelin pisteyttämisen helpottamiseksi oli välttämätöntä ottaa käyttöön evästeet. Kun ne nyt ovat käytössä, niitä voi samalla soveltaa muuhunkin. Jos eväste on voimassa, palvelin ei enää kysy nimimerkkiä ja salasanaa esim. sähköpostia lähetettäessä. Sama ominaisuus tulee todennäköisesti myöhemmin myös artikkelin kirjoittamiseen. Tämä helpottaa käyttöä, mutta sillä on eräs huomionarvoinen seuraus: jos palstaa käytetään jaetulta koneelta (esim. kirjastosta tai web-kahvilasta), on istunnon lopussa syytä kirjautua ulos keskustelupalstalta tai vaihtoehtoisesti tyhjentää selaimen evästelokero. Omalla koneella sillä ei ole väliä.