[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Perävaaralla kesän ensimmäistä ja viimeistä kertaa [Tanssipaikat] (Avanaq 2007-08-04 16:19)


Perävaaralla kesän ensimmäistä ja viimeistä kertaa

Avanaq
2007-08-04 16:19

Etelän kiertueen ja kuukauden maakuntapakolaisuuden jälkeen kotiseudun tanssilavat odottivat, lähes viimeisellä hetkellä. Kemijärven Perävaaran Huvikeskuksessa tanssittiin kesän viimeistä kertaa, ja sen mukana loppuivatkin sitten vakituiset perjantaitanssit lähimmän 300 kilometrin säteellä.

Perävaara on tunnelmallinen, pienehkö lava kaupungin pohjoispuolella. Lavalta on upeat näkymät, joille etelän (!) lavoista vetävät vertoja vain Napiksen maisemat. Läheiset sellutehtaan aromit tuovat mukaan oman paikallisvärinsä.

Illan esiintyjä Kaija Pohjola oli etukäteen tuntematon tapaus. Illan artisti ja erityisesti bändi(Paratiisi?) hoiti kuitenkin tonttinsa pääosin mallikkaasta. Elovenapuoli oli erittäin laadukasta, erityisesti tietysti tangot. Yllättävää kyllä, mutta myös osa chacha-kipaleista ja erityisesti ensimmäisellä setillä soitettu rumba toimivat myös mallikkaasti. Sambat tosin oli huomattavasti luonnollisempaa mennä buggina kuin huiskuten. Eniten sitten tanssijan kannalta tökkivät "jivet", joihin ei oikein svengiä löytynyt. Toisaalta tanakkapunakkapönäkkämäisiin biiseihin on vähän hankala kummoista imua saadakaan. Swingimäistä otetta sen sijaan oli mukavasti mukana muutamissa fokseissa.

Mitään radikaalia eroa etelän lavoihin ei ollut koettavissa. Fuskua väännettiin kuin Kolmiksella ikään, ja chachan aikana sai ihan yhtä paljon kipakoita potkuja ja iskuja kuin Särkällä. Varsinainen naisten nirppanurkkakin löytyi ja sieltä yksi ulkopaikkakuntalainen nuori tanssineiti. Limukka oli halpaa (1,20),kalja normihintaista eikä vesipistettä ollut vieläkään.

Ensi kesänä uudestaan, ainakin yhden kerran.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]