Mikä on tärkein asia, jonka haluat sanoa? [Tanssijat] (Matti 2007-06-30 23:59)
Mikä on tärkein asia, jonka haluan sanoa tanssista tämän heinäkuun aikana?
Päällimmäisenä on kiitollisuus. Kiitollisuus siitä, että olen saanut olla mukana, tulla tanssilavoille ja -kursseille. Että minua on haettu, ja olen saanut tanssia paljon.
Olin päälle neljänkymmenen aloittaessani. Miten vähällä olikaan, ettei tätä kokemusta olisi tullut elämääni ollenkaan. Että minä, suomalainen nainen, en olisi kokenut, mitä suomalainen tanssilava parhaimmillaan - ja pahimmillaan! - on.
Olisin jäänyt jostain hyvin olennaisesta paitsi.
Sanotaan, että ihminen elää elämänsä seitsemän vuoden jaksoissa. Minulla on nyt meneillään seitsemäs vuosi lavoilla. Enpä olisi alkuvuosina osannut aavistaa tällaisen ajan tulevan mutta tullut se on: Tanssi ei ole enää minulle kovin tärkeää. Tanssin kyllä mielelläni, mutta minua on yhä enemmän alkanut häiritä se, että tanssi vie niin paljon aikaa. Aikaa, jonka haluaisin panna muihin tärkeisiin asioihin.
Tuntuu aivan hassulta, että vielä pari vuotta sitten suurin pelkoni oli, että jaloilleni sattuu jotain, että en voi tanssia. Aivan kuin esimerkiksi kävelemään kykenemisellä ei olisi mitään väliä...! Tai kuin tanssimaan pystyminen olisi tärkeämpää kuin ajattelu- tai tuntemiskyky. Nyt tuo tosiaankin hymyilyttää.
Olin varmaankin jossain vaiheessa riippuvainen tanssista. Tanssilla oli suhteettoman suuri merkitys elämässäni. Tanssinopettajat olivat minulle puolijumalia. Luultavasti ajattelin, että heillä on avaimet johonkin parempaan elämään. Nyt tunnen jopa myötätuntoa heitä kohtaan, kun heidän täytyy jatkuvasti takoa samoja asioita meidän kovapäisten opettelijoiden kalloon.
Samoin tanssilavojen kerma - ne naiset ja miehet, jotka osaavat kaiken ja pystyvät kaikkeen ja joita haetaan kaikille tanssilajeille - oli minulle kateuden aihe. Ajattelin, että siinäpä varmaankin onnellisia ihmisiä! Nyt ymmärrän, että hekään eivät luultavasti ole keskimäärin sen onnellisempia tai onnettomampia kuin muutkaan.
Elämäni tärkeimmiksi asioiksi ovat uudelleen nousseet ne, jotka olivat tärkeitä ennen tanssiakin. Tosin olen tanssikokemusten jälkeen ollut huomaavinani asennoitumisessani uutta, syvempää ulottuvuutta. Tanssin kauttahan on hyvä peilata ihmisten välistä kanssakäymistä ylipäätäänkin.
Suurin piirtein ensimmäinen asia, mikä minulle tanssista opetettiin, oli että jos jokin menee pieleen, tarkista sitä edeltävä askel.
Ehkä tätä filosofiaa voi käyttää silloinkin, jos jokin menee hyvin? Tarkista edeltävä askel. Minulle on ollut helpotus vapautua tanssiriippuvuudesta. Mikä oli edeltävä askel, mikä meni hyvin, ennen kuin sain tämän nykyisen mielenrauhan?
Minä vain huomasin jossain vaiheessa ajattelevani, että olen omaan tanssitaitooni ja tanssiin pääsyynikin tyytyväinen. En enää kaivannut jotain enemmän, lisää, aina vain enemmän ja lisää. Toki mielelläni edelleen opettelen uutta, ja toki toivon, että minua haetaan, kun kuitenkin varmasti edelleen käyn tansseissa. Mutta noin ylipäätään olen tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut, ja iloinen siitä, mitä olen saanut kokea. Eli jos minulta nyt menisi jalat, en ensimmäiseksi ajattelisi tanssia. Tai jos ajattelisin, niin ajattelisin niitä hienoja muistoja, joita minulla tältä ajalta on.
Riippuvuuden ja tyytymättömyyden yhteyden oivaltaminen tuntui isolta asialta. Olisin tietysti saattanut löytää tuon ehkä jopa yleispätevän yhteyden jotain muutakin kautta, jollain toisella elämänalueella, mutta onhan tämä ollut hauska ja terveellinenkin elämänjakso. Paljon liikuntaa ja päälle päätteeksi oivallus - huonomminkin voisi elämästään seitsemän vuotta käyttää!
Mutta minua kyllä kiinnostaisi pohtia tuota riippuvuutta enemmänkin. Ihan ilmiönä. Mikä on esimerkiksi riippuvuuden ja intohimon ero? Tällä palstallakin on varmasti ihmisiä, joita voi kutsua intohimotanssijoiksi. Riippuvuutta pidetään sairaana, ihmistä vahingoittavana, intohimoa taas terveenä, hyvinvointia edistävänä asiana. Mikä on näiden kahden ero? Onko se pelkkä aste-ero, veteen piirretty viiva? Vai onko ero katsojan silmissä?
Vai onko ero ihmisen omassa asenteessa? Riippuvuuden kohteeseen ihminen takertuu kynsin hampain, intohimon kohteeseen hän taas suhtautuu... niin, miten?