[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kallioniemellä kahden paidan tanssit [Tanssipaikat] (MLeena 2007-06-30 18:38)


Kallioniemellä kahden paidan tanssit

MLeena
2007-06-30 18:38

Vaikka menin myöhään ja hieman allapäin, muotoutui illasta tanssillisesti hyvä. Kosteusprosentti taisi lähennellä sataa iltapäivän ukkoskuurojen jälkeen, joten paita kastui jo parin ensimmäisen tanssin jälkeen, onneksi laukussa oli varapaita.

Nätti Anne Mattila vetää lavoille miehiä, joten tanssittajista ei puutetta ollut ja naistentunniksi riitti hyvin haettavia kolmennessa aallossakin. Uusiakin taas uskalsin hakea (tein pari hakua väärään aikaankin, mutta en saanut pakkeja) ja taisipa niista yksi uusista hakea myöhemmin minuakin . Kaukaa tulleitakin paikalla oli, samoin tuttuja edellisillan Jenkkapirtin tansseista.

Kymijoen maisemat kummasti piristivät myös mieltä ja koko ilta sujui rattoisasti. Musiikki oli mielestäni tällä kertaa tanssillisesti parempaa kuin joskus ennen Annen keikoilla.

Katsotaan, kuinka pitkän tanssiputken tästä saa aikaan, kun maanantainakin pääsee tanssimaan. Toivottavasti miehet löytävät tien Saukonkalliolle, vaikka siellä viime vuosina on vain harvoin tansseja ollut. Lehtijutun mukaan tanssielämää siellä on tarkoitus elvyttää.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]