Merimelojien majalla 27.6 [Tanssipaikat] (Burlakka 2007-06-28 14:08)
Kävin eilen tanssimassa Helsingissä Merimelojien majalla. Siellä on kuulemma järjestetty vuosikausia viikoittainen ilta vanhemmalle väelle. Huhu piti paikkansa. Musiikista vastasi tällä kertaa Kalle Partasen yhtyä, joka soitti aika monipuolista musiikkia. Humppaa, tangoa ja valssia tuli oikein mukavasti. Esiintyjät eivät luonnollisesti ole samaa luokkaa kuin suurimmilla lavoilla, mutta oikein sympaattisia kavereita kuitenkin. Hauskan vitsinkin kertoivat. Kaksi naista oli istunut jo pari tuntia lavan reunalla eikä kukaan ollut tullut heitä hakemaan. Toinen nainen sanoi toiselle: ”lähdettäisiinkö jo kotiin?” johon toinen vastasi: ”ei kun tanssitaan vielä vähän!”
Väki oli etupäässä yli 60-vuotiasta. Monet daamit tanssivat kuitenkin kohtuullisen hyvin, toiset olivat vähän jo unohtaneet askeleet.
Aikani illan naisia sattumanvaraisesti tanssitettuani löysin pari helmeäkin. Toinen oli suomalainen laskettelun opettaja ja toinen tanskalainen liikunnanopettaja, joka oli tuonut ryhmänsä lavalle. Ihmetellä täytyi, miten nopeasti tämä tanskalainen oppi hitaan valssin rytmin.
Heidän kanssaan mentiin useampi kappale, mitä nyt toinen antoi minulle pakit, kun piti lähteä kahvia juomaan. Tämän vuoden pakkien määrä alkaa lähennellä kymmentä. Nuorempiakin naisia löytyi. Yksi parikymppinen kahvilasta. Ei ollut mikään pro, mutta nuori ja nätti ja osasi hymyillä. Sehän monesti riittää. Aloin jo olla lähdössä, koska omia tuttuja ei alkanut kuulua. Samalla he saapuivatkin ja sain tanssia tuttuni juhannusheilan kanssa monet biisit. Kyllä hän on niin ihana. Eipä silti, hänen poikakaverinsakin sai parin daamin pään pyörälle eikä syyttä. Ehdotinkin neidolle, että teidän pitää laittaa pystyyn kilpailu siitä, kumpi on hurmannut enemmän ihmisiä vuoden aikana.
Sitten tapahtui ihme. Paikalle tuli kaksi nuorta eteläeurooppalaisen näköistä lindaajaa jenkeistä! He tanssivat pari tangoa ja cha-chaata yhdessä ja menivät sitten haettaviksi! En ollut uskoa silmiäni. Miksi he eivät olleet menneet Paville? No, kaunis jenkki odotteli siellä hakijaa, kun miehensä oli jo mennyt toisen kanssa lattialla. Kimppuun vaan, meni syteen tai saveen. Tanssittiin ensin tangoa. Minä menin tätä suomalaista versiota ja daami argentiinalaista. Hetken aikaa, kun oltiin toistemme jalkoja sotkettu, päädyttiin pienen neuvottelin jälkeen siihen ratkaisuun, että mennään tätä Suomen lavoilla tanssittavaa versiota. Sitten tuli humpat. Marianne oli aivan innostunut. Hän tykkäsi kovasti humpasta! Ihmettelin, miten hän oppi niin nopeasti tanssimaan sitä. Helposti vietävä ja pyöri nätisti kumpaankin suuntaan. Vähänkö kehuin häntä hänelle itselleen ja hänen miehelleen. Meni paremmin kuin monet suomalaiset. Kun kysyin asiasta Mariannelta, hän kertoi, että seuraaminen on helppoa, mutta vieminen vaikeaa. Vai niin. Hauska kuulla. Oli kuulemma jännittänyt silti aivan kauheasti. Kukapa ei olisi.
Tämä tuttu suomalainen pariskunta tanssitti kohteliaasti jenkkejä, joten siinä meni neljä tummahiuksista toistensa kanssa ristiin rastiin. Heitä oli hauska seurata. Siinä meinasi Suomen tyttö mennä askelissa sekaisin. Oli meinaan jenkkimiehellä sellainen varasto ohituksia ja avauksia. Kalifornialaiset olivat menossa lindyleirille Ruotsiin. Sitäkin lajia eilen mentiin. Valssi on kuulemma kuitenkin heidän ensimmäinen tanssilajinsa.
Illan aikana tuli väkisinkin mieleen, että tällaisilta me nyt keski-ikäiset aktiivitanssijat näytämme parinkymmenen vuoden päästä. Liikkeet ovat vähän hitaammat, eivätkä kaikki oikein kuule, mitä heille sanotaan. Mutta uskon, että nämä seniorit ovat paremmassa kunnossa kuin muut samanikäiset ihmiset. Lähes kaikki olivat oikein hoikkia ja kauniisti pukeutuneina valmiina lähtemään seuraavalle kappaleelle. Miehet veivät naisiaan tyylikkäästi ja määrätietoisesti.
Elämä on yllätyksiä täynnä. Eläkeläistansseissa voi löytää helmiä ja ulkomaalaisia taitureita. Niin, ja sen valloittavan nuoren parin, jos vaan jaksaa odottaa.