[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tanssiyhteisön sosiaaliset ulottuvuudet [Tanssijat] (MardiJan 2007-06-26 2:20)


Tanssiyhteisön sosiaaliset ulottuvuudet

MardiJan
2007-06-26 2:20

Mieleen painuva juhannus. Ei niinkään juhannuksen itsensä vuoksi vaan siksi, että elämän verhoa raottaessaan siitä näkee niin paljon uutta. Lämmittävää, ajatuksia herättävää, hämmentävää.

Taivas on nyt pilvessä on pimeää ja aikaa ajatella. Törmään käsitykseen, että tanssiväen keskinäiset mölyt ovat pinnallista ja teennäistä. Mitä enemmän sitä sivuan, sitä merkittävämpänä sitä kuitenkin pidän.

Ystäväpiirimme, vertaisjoukkomme, työyhteisömme. Onko työpaikan porukka pikkujouluineen ja fakkiutuneine (so samaan asiaan lukkiutuneine) ajatuksineen ja puheenaiheineen merkittävämpi? Entä naapurit pihatalkoista ja tuosta D-rapun nuoresta epäsäännöllistä elämää viettävästä naisesta puhuessaan antoisampia? Tärkeitä ihmissuhteita ovat nekin, mutteivät parempia.

Tanssiyhteisömme käsittää paljon ihmisiä. Jokainen on erilainen, jokainen on merkittävä. Jokaisella on potentiaalia antaa lähellä olevalleen ja miksei koko yhteisölle paljon. Kaikkia ei voi tuntea, tuntemisen tasojakin on jo niin monta. On hiukan hämmästyttävää, kuinka hyvin joukko aivan vieraita ihmisiä voi tulla toimeen keskenään. Ihmisiä, joista aiemmin on saattanut ajatella varsin kummiakin ajatuksia (tietäisitte vain ;)).

Syynä saattaisi olla yhteinen harrastus. Kun olen töissä, asun jossain asunto-oy:ssä tai käyn kutomassa jossain marttakerhossa. Sekin on yhdistävää. Uskon kuitenkin, että tanssiharrastuksessa mukana olevat ovat tässä sydämellään. Voimakkaasti tuntien ja myös herkkänä muita kuunnellen. Puolituttujen tai aivan vieraidenkin kanssa lähelläoloa oppineena.

Näillä parilla sanalla selitän sitä, miksi tämä juhannus, oikeastaan Rönni-meetingistä lähtien, on ollut erilainen. Sain huomata kuuntelevani samaa kieltä aivan erilaisten ihmisten kanssa. Olen saanut suuren määrän hienoja vaikutteita ja ajatuksia. Olen kyennyt antamaan oman panokseni yhteisen kasvamisen puolesta. Olen nähnyt omiani ja toisten ajatuksia.

Näihin mahdollisuuksiin tarvitaan aina Primus-Motor. Hän on kiitoksensa ansainnut. Tämän mahdollisuuden järjestäjän näin nyt aivan uudenlaisena ihmisenä. Kiitos hänelle ja arvostukseni teille kaikille, joihin tutustuin. Toivottavasti harhailijat löytävät oikean osoitteen.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]