Olipa taas positiivinen kirjoitus lavatansseista! [Tanssijat] (Tanja 2007-06-20 14:07)
Niin, kysyit että mitä vikaa on Kesäillan valssi-ohjelmassa. Ensin tulee mieleen se, että kyseinen ohjelma antaa täysin väärän kuvan siitä, millaista nykyään on esimerkiksi normaalina lauantaina tanssilavalla. Kyseisten ohjelmien nauhoituksissa kiertää jatkuvasti samoja pariskuntia, viime viikolla luin eräästä iltapäivälehdestä pariskunnasta, jolle Kisarannan KIV oli jo 429 televisioitu tanssitilaisuus.
Jos ohjelmissa kuvataan vain tanssivia pareja, jotka illasta toiseen kiertävät näitä televisiotansseja, niin väkisinkin noista tilaisuuksista tulee vääränlainen kuva, ainakin kävijöiden perusteella.
Viime perjantaina ulos tulleessa jaksossa (jonka muuten olen katsonut jo neljästi) lavaetiketti oli osalla tanssijoista totaalisen hukassa (rynnimistä, keskelle lattiaa jäätiin juttelemaan), näytettiin vain pariskuntia eikä esim kuvaa hakuriveistä. Väki tuona iltana oli huomattavasti vanhempaa kuin normaalina tanssi-iltana, nuoria ei juurikaan näkynyt ja nekin ketä näkyi, taisivat olla tuttuja täältä tanssi.netistä.
Ja pahin moka tuossa ohjelmassa oli juontajan ilmeisesti netistä etsimänsä tanssislangi, joka ei valitettavasti edes suomennettuna aukea kaikille television katsojille.
Ja myöskin tosiasia on se, mitä Humbuugie viestissään kirjoitti, valitettavasti suomalaisen koululaitoksen tulosta on huono luetun ymmärtäminen. Kyllähän tuo lehtijuttu meille tansseissa kävijöille aukeaa huumorina mutta miten tilanne on sellaisen kohdalla joka ei todellakaan käy tanssimassa ja on astumassa elämänsä ensimmäistä kertaa tuohon ympäristöön.
Mielestäni tuo lehtikirjoitus oli todella huonoa huumoria, varsinkin jos sitä ajatellaan suomalaisen lavakulttuurin edistäjänä.
Ja hyvä Tinakenkätyttö, voitko selventää mitä tarkoitit tuolla lavaromantiikan tappajalla? Laita vaikka yv:nä jos oli jotain henkilökohtaista.