Tanssipaikkojen palveluja [Tanssipaikat] (Valssimies 2007-06-16 0:27)
Ajelimme uutukaisen navigaattori-kännykkä-selainhärpäkkeeni ohjaamana perjantai-illaksi Rönnimiitingiin. Onpahan muuten varsinainen jääräpää vekottimeksi kun väittää kaikenlaisia kinttupolkuja karavaanarikelpoisiksi väyliksi! No, Lammilta alkaneiden sorakiemuroiden jälkeen vihdoin lavan edessä, pikainen kamojen vaihto ja baanalle.
KinoJake tanssitti hienosti. Naistenhaun aikana vain salamannopeat elivät.
Poistuimme ennen puolta yötä majoituspaikkaa etsimään. Muutaman kilometrin jälkeen saavuimmekin maatilalle jonka pihaan vankkurit aseteltiin. Makkarat mukaan ja nuotiotulille. Toinen grillivastaavista nimitti minut muitta mutkitta vaativaan makkaratikun kantajan tehtävään johon empimättä suostuin.
Tulilla olikin lopen mukavaa vaan niin pirun kylmää. Lisää vaatetta päälle ja eristettä takapuolen alle!
Insinöörin kanssa pohdimme makkaraviiltojen syvempää merkitystä paiston onnistumiselle. Tuossa lajissa huomasin olevani puhdas aloittelija Insinöörin kaivaessa taskustaan HK:n makkaranviiltopuukon jossa oli ainakin kymmenen toinen toistaan kummallisempaa viiltoterää eri makkaralajeille. Teknokraatti on teknokraatti vaikka sen voissa paistaisi.
Loppupeleissä kävin vielä halailemassa tuoreen kultapinssittären. Aivan loistotyyppi tuo Pilke! Eipä hevin iske suru puseroon kun hän on porukoissa.
Lauantaina suunistimme keskipäivälle venyneiden ammutoimien jälkeen Kangasalan kisarantaan. Majoittumisen jälkeen päikkärit ja sitten jo baanalle MMO:n tansseihin.
Kisiksen tanssit oli tosi mukavat. Tanssimme sekä yhdessä että erikseen ja vientiä riitti molemmilla. Omissa hakemisissani keskityin daameihin joilla näin tai olin näkevinäni pinssin. Tulipa bongattua ainakin Adalminan Helmi,Angelle, Piikkinen, Lakka, Nadi ja Green Tea.
Harmittavasti loppuillasta kesken polkan alkoi sattumaan nilkkaan. Mikään siihen ei osunut, mutta seuraavat biisit siitä ettenpäin meni enemmän tai vähemmän sinnitellessä. Lopulta ei auttanut muu kuin kenkä pois ja seinustalle istumaan.
Salsa ja Piipa toppasivat oitis kysymään mikä miehellä hätänä. Lämmittipä hyvin senhetkistä tilannesynkkää mieltäni. Toiset osaa tuon huomioon ottamisen taidon hienosti.
Sen verran koipi tokeni että jotakin vielä kesti. Loppupeleissä olimme jo Mekun kanssa kahviossa VissyTripillä suunnittelemassa poislähtöä kun muru herkisteli kuuloaan: "Jee, nyt muutes tulis hidasta Lindyä!" TrippiVissyt pötsiin ja parketille. Pariin minuuttiin ei koskenut mihinkään. Sitten kiireesti fiilis säilyttäen majapaikkaan tutimaan.
Sunnuntaina ajelimme kauniiden Pulkkilanharjun maisemien halki kotiin. Mukava reissu joka katkaisi useamman päivän mittaisen remonttiputken tehokkaasti.