[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Tanssia raivaussahan kanssa [Tanssilajit] (Hambi 2007-06-14 22:38)


Tanssia raivaussahan kanssa

Hambi
2007-06-14 22:38

Minusta raivaussahan sirossa rungossa on jotakin feminiinistä terän liitäessä kevyesti pitkin kentän pintaa, ja siksi onkin mielessä kypsynyt pitkään ajatus kirjoittaa tänne juttu raivaamisesta tanssiharjoittelun muotona. Tässä nyt ensimmäinen versio ajatuksia herättelemään. Olen harjoitellut sahaamisen luomutyylillä. Testiparina kirjoittajalla aineistoa keräterssä oli Jonsered RS 52.

Raivaussaha on kone, joka kannattaa itsensä lenkistä oikeakätisen sahaajan vyötäröllä oikealla kyljellä roikkuvassa valjaissa kiinni olevassa koukussa. Sahausasento muistuttaa kovasti tanssiasentoa, paitsi että daami yleensä on lavaympäristössä enemmän edessä ja vasen käsi hiukan enemmän auki. Kädet ovat lisäksi ylempänä. Yhtään tiukemmin ei daamia tarvitse puristaa kuin sahan kahvoja. Olennaista on, että kädet pysyvät paikoillaan. Samalla tavalla painon siirroilla ja vartalon kierroilla ohjataan myös daamia tai vaikkapa polkupyörää. Vartalovienti lienee kevyin mahdollinen sahaustekniikka.

Foksin vapaan viennin käännös ja raivaussahan kanssa kääntyminen menevät täysin samalla tavalla, eli voi joko kävellä ympyrän tai sitten astua eteen ja taaksepäin samalla kääntyen. Lantiokontaktissa oleva saha on parhaiten hallittavissa, mutta käsienkin varassa toki voi sahata. Käsien tulee aina olla jämäkät, mutta liika jännittäminen rasittaa turhaan lihaksia. Parhaiten saha on hallittavissa, kun terä on navan edessä. Jos terä karkaa sivulle, on vaarana täydellinen hallinnan menetys. Sahan on annettava rauhassa tehdä oma osuutensa, eikä voimalla pakottamalla saa mukavaa sahauskokemusta aikaiseksi. Oikea etukulma on vaarallisin suunta edetä.

Tanssiminen on huomattavasti helpottanut raivaamista (mm. ei mainittavasti kompastele ja vartalon kannatuksen vuoksi sahaa on melko kevyt kantaa pitkiä aikoja painon kohdistuessa jaloille). Koska olen raivannut pidempään kuin tanssinut, on vaikea sanoa, onko raivaaminen helpottanut tanssimista.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]