Ihmettelyä etiketistä, säännöistä, aloittelijoista, konkareista [Tanssijat] (Dancing Lady 2007-06-12 15:18)
Nyytille kiitos osuvasta kirjoituksesta (Aloittelija aattelee), ymmärrän
tunteitasi!
Täällä kun on nyt puhuttu paljon säännöistä ja etiketistä, niin kysyisin
vain, missä ne säännöt on nähtävissä?
Olen muutaman vuoden harrastanut tanssimista kutakuinkin säännöllisesti,
ja ainoa sääntö, johon olen törmännyt ja josta kursseilla on puhuttu, on se,
että etenevissä tansseissa kierretään salia vastapäivään, ja samalla
paikalla tanssittavissa ollaan sitten siellä keskilattialla. Sellaista en
ole missään nähnyt tai kuullut, että aloittelijoiden pitäisi pysytellä
jollain muulla alueella kuin edistyneiden.
Joissain muissa liikuntalajeissa sääntönä on se, että takaa tuleva ja
nopeammin etenevä väistää edellä olevaa ohitettavaa. Hitaammin etenevä saa
edetä omassa tahdissaan, omalla radallaan. Joissain lajeissa hyvänä
käytäntönä on se, että takaa tulevaa kertoo, kummalta puolelta aikoo
ohittaa, niin ei synny törmäyksiä. Tansseissa tuota on vaikea kuvitella. Sen
sijaan olisi luontevaa, että takaa tuleva etsii reitin, jolla pääsee
ohittamaan jouhevasti - mikäli tällainen kilpaeteneminen tanssiessa
ylipäätään on tarpeen.
En myöskään missään ole nähnyt sääntöä, jossa kerrotaan millä paikalla
hakurivissä milloinkin kuuluu olla; se on kai ihan jokaisen oma asia, mitä
pitää parhaana itselleen.
Muissa omissa lajeissani en ole myöskään nähnyt tai kuullut koskaan niin
vahvaa ikä- tai taitorasismia, kuin tässä tanssiporukassa. Yleensä
aloittelijaa autetaan eteenpäin, tarjotaan apua ja neuvoja eikä huiskita
pois jaloista. Tämän tavan soisin tansseihinkin leviävän. En ole myöskään
nähnyt jaottelua A- tai B-luokan kansalaisiin (tanssijoihin), paitsi
joissain kilpasarjoissa, mutta sitä kai lavatanssit ei ole ? Eri asia on
myös erilaisilla taitotasoilla olevien treenit; niissä tasoryhmät on
paikallaan. Mutta edelleen: siitäkö lavatasseissakin on kysymys -
tasoryhmitysten mukaan etenevistä treeneistä ?
Vai sekoittuuko ihmisten ajatukset, kun tanssimaan tullaan niin monella
eri motivaatiolla; tanssimaan tanssin ja liikunnan takia, näyttäytymään ja
näyttämään omia taitoja, hakemaan toisen ihmisen läheisyyttä ja lämpöä,
hakemaan pysyvämpää tai tilapäisempää seksisuhdetta tai mitä muuta tahansa?
Ja kun nuo tavoitteet eivät kohtaa, ollaan jonkinkaisella törmäyskurssilla,
mikä täälläkin näkyy usein ei-niin-rakentavina kommentteina.
Nyt kyllä haluaisin lavoille enemmän ymmärrystä, suvaitsevaisuutta ja
lämpöä (muutenkin kuin niihin illan hitaisiin ihanassa sylissä). Tanssi on
laji, johon minun mielestäni tiukkapipoisuus ei sovi.