Millaiset tanssikengät [Varusteet] (Janika 2007-06-10 23:29)
Olen tanssinut vuosikymmenet ns "sosiaalifoksaajana", ja aina tavallisilla avokkailla ja on mielestäni toiminut ok. Nyt jälleen näin lavalla myynnissä tanssikenkiä, mutta kaupat jäi tekemättä, kun myyjä ei osannut kertoa miksi niitä oli ainakin kolmella eri pohjamateriaalilla? Onko ne tarkoitettu siis eri tanssilajeille vai? Ainakin sellainen kävelykengissäkin kätetty karhea kumipohja tuntui mahdottomalta tanssia, kun parilla askeleella kokeilin. Entä ne säämiskäpohjat, eikö ne ole vain kilpatanssiin eikä lavoille ollenkaan? Se kolmas pohjamateriaali oli sileä ja muistutti tavallisten avokkaiden pohjaa, mutta sitä ei ollut minun kokoa.
Mitä siis teen? Menenkö ostaman tavalliset avokkaat vai yritänkö löytää minun kokoa sitä sileäpohjaista?