[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kapakanmäellä ajat sitten Finkuissa [Tanssipaikat] (Poikkarna 2007-06-07 0:17)


Hakemisia

Päivi
2007-06-07 1:23

"Itse olen ainakin sitä mieltä kun puhutaan, että ei pitäisi hakea sellaisia, jotka ovat kovin taitavia tai parempia kuin itse taidoiltaan."

En muista kenenkään kieltäneen. Sen sijaan on suositeltu, että tätä ei tekisi jatkuvasti, eikä montaa kertaa saman illan aikana samalle henkilöllle (ellei hän sitten ole osoittanut, että nimen omaan ilahtuisi piankin tapahtuvasta uudesta hausta).

"Ainakin urheilussa tms. jos sellaisiin vertaa niin paremmin kehittyy jos saa tanssipariksi (vastustajaksi) paremman tai kokeneemman."

Tätä ei liene kukaan kiistänyt. Pitää kuitenkin muistaa sen "vastapelurinkin" tarpeita. Hänestä saattaa olla kiva "sparrata" sinua, mutta voi myös olla, että ei.

"illan ikävä saldo oli yhdet pakit argh. Takaa tullut veijari vei sen pelkällä ilmeisesti katsekyselyllä minun nenäni edestä. Ehkä sitä on turha sen enempää murehtia ja pitää tallentaa naisihminen vaan pitkään muistiin, ettei erehdy toista kertaa enää samaan vipuun :|."

Jos ymmärsin tilanteen oikein, minä itse asiassa näkisin, että _sinä_ olit se, joka yritti "kiilata". Itse pidän ensisijaisena hakuna sitä, että katseet ovat hakijan kanssa kohdanneet (=hakupyrkimys on havaittu ja katseella hyväksytty). Jos joku on nopsempijalkainen ja koukaa tähän väliin, hän on jo auttamattomasti jäänyt kakkoseksi. Pakeista, ja varsinkaan perusteettomista sellaisista, on siis turha tällaisessa tilanteessa puhua, eli älä muitta mutkitta leimaa kyseistä daamia.

Eri asia sitten on, jos tilanne on ollut sellainen, että sinulla on ollut neidon kanssa jo lähestyessäsi katsekontakti, mutta hän onkin bongannut takaasi mieluisamman hakijan ja lähtikin hänen matkaan. Nämä on pakit, ja vähän törkeämmän luokan sellaiset. Mielestäni.

Näistä kahden hakijan tilanteista (=ongelmista) ja ratkaisumalleista oli palstalla jokin aika sitten puhetta. Olin kuvitellut, että kaikki luonnollisesti ajattelevat samoin kuin minä, eli katse on se sitova haku, mutta aika monta sellaistakin mielipidettä tuli esille, että "pokkaus" tai muu konkreettinen hakuele on se "joka lasketaan", eli katseella hyväksytty haku puretaan nopsajalkaisemman hyväksi.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]