Tango on intohimoni 2 [Tanssijat] (Mononen 2007-06-06 19:31)
En mä nuorena mitään tangoja tanssinut. Kävin diskossa kavereiden kanssa, niinku kaikki nuoret miehet ja naiset. Helsingissä oli yksi hyvä disko, sen nimi oli Arkadia. Enää sitä ei kai ole. Koskaan en kuitenkaan oppinut tykkäämään diskotanssista, se ei oikein sopinut mun jäykälle olemukselle. Siitä on kai vieläkin jäljellä jotain, kun ei noi bugitukset ole niin kiinnostanut. Hitaita mä silloin kuitenkin tanssin. Arkadiassa tuli neljä nopeaa ja sitten kaksi hidasta. DJ:hin saattoi tässa asiassa luottaa. Niinpä mä hivuttauduin sopivan kisun pöytää kohden ja kun hitaat alkoi, niin pokkasin.
Hitaat tanssittiin siten, että molemmat kädet kiedottiin tiukasti tytön ympärille ja sitten huojuttiin ympyrää myötäpäivään. Musiikin tahtiin, tietysti! Silloin nuorena kävi usein sellaisia noloja tilanteita (siis useammin kuin nykyisin), että tunnelma nousi turhan korkealle. Tilanteesta selvisi pikku punastumisella tai sitten alettiin suutelemaan siinä keskellä tanssilattiaa. Siis ihan vierasta ihmistä. No, on kai se kaikille tuttua puuhaa.
Vaikka olin nuori rockmies, niin silti pidin suomalaisista iskelmistä. Kotimainen puolituntinen oli mieliohjelma. Joskus kolmekymppisenä aloin miettimään, että osaispa tanssia, siis näitä seuratansseja. Kymmenen vuotta meni, ennen kuin sitten lähdin Blunkan kurssille.
Tangon kulta-aikana 1960-luvun keskivaiheilla olin liian nuori tanssihommiin. Tango kilpaili suosiosta rautalankamusiikin ja rockin kanssa. Monet halusivat kuitenkin taipua tangon ja muitten perinteisten tanssien tahtiin. Esimerkiksi Pohjanmaalle ei tuolloin ollut menemistä, ellei illan ohjelmistoon kuulunut vähintään 40 tangoa. Aikamoinen määrä. Soitettaisiinpa nykyisin edes puolet siitä. Tangosta on tullut mun suosikkitanssini.
Ja onhan tango aivan omanlaisensa tanssi. Tangolaulaja Esko Rahkonen kertoo, että hänkin oli nuorena poikana aika ujo, joten oli hyvä kun tangon varjolla pääsi tyttöä lähelle, se auttoi tutustumisessa. Ihastuksen kohteen hän vei aina tangoon, siskoa tai naapurin tyttöä saattoi hakea muihin kappaleisiin. Itsekin otan daamin hyvin lähelle. Sellaisessa tiukassa imussa on jotenkin helppo viedäkin (siis nyt kun jotain on jo oppinut). Rahkonen kertoo edelleen, että tango on tanssittuna kehon kieltä. Kaksi ihmistä kohtaa siinä toisensa, ja jos he tuntevat vetoa, toinen voi puristaa pikkuisen ja jos toinen antaa puristaa, niin se on hienovaraisen hyväksymisen merkki. Tästä lie kyse, vaikka ei tangoa tarvitse liikoja selittää eikä analysoida. Näin siis kertoi jo edesmennyt Esko Rahkonen. Mä itse en kyllä puristele, paitsi jos tiedän että se on jopa toivottua. Harmi juttu, kun ei ole tullut ketään tansseissa suudeltuakaan pitkään aikaan. Lavalla en muista edes nähneeni kenenkään suutelevan. Aika tylsää!
Lainaan tähän loppuun vielä toistakin suomalaista tangolaulajaa, Reijo Taipaletta: ”Suomalainen mies saa tanssilattialla keskittyä olemaan kiinni partnerissaan, eikä hänen tarvitse sanoa mitään. Minähän olen esiintymislavalla sanomassa kaiken hänen puolestaan. Tangolaulajan velvollisuus on tässä mielessä olla uskottava”.
Lähteet: Musiikin suunta 3/1994
Lea Häyrinen: LAULAJAN TIE, Esko Rahkosen henkilökuva