Valasrannan vilskeessä [Tanssipaikat] (ViViAn 2007-06-03 21:31)
Vilskettä todellakin riitti, sillä paikka kuhisi ns. turistitanssijoita ja tönimiseltä ja päälleajoilta ei voinut välttyä.
Itse lähdin matkaan ihan vain Mikkoa ja Myrskylyhtyä kuuntelemaan, ilman mitään suurempia odotuksia. Kaverini kanssa oltiin liikenteessä, oltiin kuin kaksi marjaa kauniine juhlamekkoinemme. Heti paikalle päästyämme törmäsin ihaniin tanssituttuihin, joiden kanssa hörppäsimmekin siiderit kauniin kesäillan kunniaksi. Terkkui vaan teille molemmille ja miespuoliselle tuttavalle kiitokset ihanista kappaleista, jotka kanssasi sain tanssia. Tanssillisesti ilta alkoi cha chaan harjoittelulla tämän ystävättäreni kanssa, siitä seurasi vain naurua ja törmäilyä! :D Rivissä en hirveesti tainnut illan aikana viihtyä, sen verran kuitenkin että muutama ihana tanssittaja minut sieltä haki pyörähtelemään. Ja haettiinpa minua sieltä toiseltakin puolelta lavaa, missä keskityin illan artistiin.. Oli ihan pakko kuunnella ja katsella tosi tarkkaan, on meinaan ollut pieni tauko Mikon ja Myrskylyhdyn keikoilta. Ja toisaalta eilinen ilta oli "vuosipäiväni", sillä melko tarkkaan vuosi sitten olin myös Mikon keikalla ja siellä eräs poika tuli hakemaan tanssimaan.. Siitä sai tanssiharrastukseni alkunsa, ja paluuta ei ole! Valasrantaan oli eksynyt eräs mieluinen tanssittaja, jonka kanssa en olekaan päässyt hetkeen tanssahtelemaan. Taidettiin siinä triplat tanssahdella, niin oli ikävä ollut tätä tanssituttavaa.. Ja älkää kertoko kellekään, mut tää herra vei mut ihan kahveelle fuskukuvioillaan! Harjoitellut salaa.. Mutta tosi hienoa huomata kuinka nuori ihminen on kiinnostunut tanssista ja se kehityksen määrä viime kerrasta.. huh! Pelastit iltani, kiitos siitä.. ja tanssitaan taas!! :)
Paikalta poistuttiin jo hyvissä ajoin, oli muita suunnitelmia loppuillaksi.. Toisaalta olisin halunnut jäädä.. mut ehtiihän sitä taas keskiviikkona tanssahtelemaan.. Eilinen ilta ei tosiaan ollut parhaimmasta päästä, mutta toisaalta, sain mä tanssia just niiden kanssa kenen halusinkin.. Kiitokset kaikille!! Monia tuttuja kasvoja puuttui, sen sijaan paikalla oli paljon pareja ja näitä kesämökkitanssijoita.. Vähän vei fiilistä sekin kun koko ajan sai varoa että joku ajaa selkään tai astuu jaloille..
Se oli semmonen lauantai - ja seuraavaksi nokka kohti uusia tansseja! :)