Lavalohikäärme swingparatiisissa vol.1 [Tanssilajit] (Drago 2007-05-19 16:48)
"Erittäin hyviä näkökulmia. Tuollaista jäykkyyttä on olemassa ja olen sitä monesti miettinyt että mitä asialle voi tehdä. Siis jos nyt sattuisi olemaan esimerkiksi leirijärjestäjä, niin mitä ihan konkreettista voisi tehdä?"
Hyvä kysymys, johon ei ole yksiselittäistä vastausta. Yksi ratkaisuehdotus on organisoida iltabileet sillä tavoin, että kaikki pääsevät jossain vaiheessa tanssimaan. Tunnettuahan on, että monesti näissä bileissä on vahva naisenemmistö, joista monet eivät pääse juurikaan tanssilattialle.
Järjestämällä sopiviin kohtiin järjestäjien määräämiä parinvaihtoja aikaansaadaan luultavasti tyytyväisempiä naistanssijoita. Tällainen tapahtumamuotoisuus lisää myös mielenkiintoa itse tapahtumaa kohtaan. Illan ohjelma ei ole vain pelkkää tanssia tanssin perään.
"Olen ihan samaa mieltä täällä kirjoitetun kanssa siitä, että kulttuurin sulkeutuneisuus, snobbailu, sisäänpäinlämpiävyys ym. ovat omiaan karkottamaan ihmisiä lajien parista. Ja tämä ilmenee monesti pienellä viestinnällä. Olennaista lajien jatkuvuudelle kuitenkin on, että aloittelijat viihtyvät: jos he viihtyvät niin todennäköisesti viihtyvät muutkin. Ja ryhmissä sekä iltatansseissa tehty ikävä sanaton viestintä on tosi iso juttu."
Oman kokemukseni mukaan tämä snobbailu ja sisäänpäinlämpiävyys on valitettavasti vain lisääntymissuunnassa. Ainakin tarkasteltuna pääkaupunkilaisesta näkökulmasta. Paikallisen tanssiseuran ihmiset ovat yhä enemmän kriittisempi siitä, kenen kanssa tanssivat. Tietynlainen omahyväisyys on selvästi lisääntynyt taitojen karttuessa. Seuran bileissä haetaan lähinnä vain omantasoisia tai mieluummin parempia.
Pahinta on se, että seurassa pidempään olleet aktiivijäsenet ja jopa valmentajat osoittavat itse turhan ahkerasti huonoa esimerkkiä tässä kohden.
Moni pitempäänkin tanssinut, vähemmän osaava äänestää tässä kohtaa jaloillaan. Bileissä käyvät aktiivisesti vain rohkeimmat aloittelijat ja piireihin sisään päässeet vanhat tekijät. Pääosa seuralaisista pysyvät poissa tai valitsevat muun miellyttävämmän vaihtoehdon, kuin bileissä sivustaseuraamisen.
Jos esimerkki on näiden aktiivijäsenten taholta sellainen, että vain vähintään omantasoiset kelpaavat, mitenkä tämä innostaa aloittelijoita pysymään pidempään mukana?
On helppo sanoa, että jokaisen on taisteltava oma asemansa seuran hierarkiassa, kun näin ovat muutkin aiemmin tehneet. Sisäänpääsy piireihin vaatii tanssillista näyttöä. Ilmaiseksi ei pidä saada mitään. Onko tämä sitten järkevää seuran säilyvyyden kannalta onkin toinen asia. Kukaan ei jaksa loputtomiin olla vastuussa seuran asioista. Aikanaan tarvitaan uusia innokkaita tekijoitä, joita löytyy uusista aloittelijoista.
"Tältä kannalta tilanne on monin verroin pahempi, jos olet vielä valmentanut tai muuten järjestäjäroolissa: kaikki tietävät sinut ja paheksuvat jos et hymyile tai tanssit väärien ihmisten kanssa tai vaikka tanssit illalla paljon oman parin kanssa (jonka kanssa ei muuten arkena yhtään sen enempää pääse tanssimaan livemusiikkiin kuin kenenkään muunkaan, vaikka hinkkaisikin perustekniikkaa iltakaudet peilisalissa)."
Järjestäjän tehtävä ei ole helppo, kun pitäisi saada tanssiväki viihtymään. Oma esimerkki lienee tässä kuitenkin paras apu. Järjestäjien tulisi huolehtia tanssiväen viihtyvyydestä jopa niin, että luopuvat omista mieltymyksistään ja tanssituttavat varsinkin niitä, joita ei jostain syystä muuten haeta lattialle.
Leirimenestyksen kannalta tämä on varmasti merkittävämpää kuin vastuun bileissäviihtymisestä siirtämisen itse bilettäjien keskuuteen. Oma esimerkki on paras tapa yrittää muuttaa sisäänpäinkääntynyttä tanssikulttuuria avoimemmaksi.
"Itse yritän tsempata ja nähdä positiiviset puolet kaikissa tansseissa, mutta ei sitä aina jaksa silti olla koko ajan innostunut, välillä innostaa enemmän ja välillä vähemmän. Silti varmasti olen tanssinut tylsä ilme naamalla myös mielestäni Suomen parhaiden seuraajien kanssa, omien parieni kanssa jne., joten ei sen pitäisi olla mikään uutinen että niin välillä käy kenen tahansa kanssa."
Ei aina jaksa. Toiset ovat tässä kohtaa turhan herkkänahkaisia. Turhan monesti tulkitaan hymyilemättömyys välinpitämättömyydeksi. Tässä tulisi kuitenkin olla tarkkana varsinkin, jos on järjestäjä, ettei synny väärinkäsityksiä. Mieluummin on melkein tanssimatta, jos ulospäin näkyy, ettei tuolla hetkellä huvita. Jälkikäteen on vaikea korjata näitä väärinkäsityksiä.