[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

No-no mielipiteet [Tanssijat] (Grapponia 2007-05-16 18:17)


Informaatiota vai ahdistuksen siirtoa?

Elisa
2007-05-18 9:43

Ihmettelen, mitä informaatioarvoa on sen kaltaisilla väittämillä kuin "taitamattoman tanssijan kanssa tanssiminen ei ole aina kivaa".

Minusta tuntuu, että keskustelun tarkoitus ei aina edes ole välittää informaatiota. Minusta tuntuu, että joskus keskustelun tarkoitus on vain ja ainoastaan lievittää keskustelun aloittajan ahdistusta. Se, että lievitystä yritetään saada aiheuttamalla muille pahaa oloa, on valitettavaa mutta aika yleistä.

Esimerkki:

Henkilöllä A on paha olla. Hänellä on ehkä ollut huono ilta tansseissa tai hän muuten vain tuntee olonsa kurjaksi. Ehkä hän on yksinäinen, ehkä hänen ihmissuhteissaan on jotain pielessä, ehkä häntä pelottaa vanheneminen, tai muuta vastaavaa. Yksinäisyyden ja masennuksen tunteet ovat kuitenkin niin vaikeita ja hävettävän oloisia, että ne eivät pääse tietoisuuteen asti. Niitä ei pysty tunnustamaan edes itselle, saati että niistä puhuisi muille.

Tunteet jäävät siis ilmaisematta ja käsittelemättä. Suru jää surematta. Ahdistus kasvaa kasvamistaan, kunnes sille on suorastaan pakko tehdä jotain. Aika näppärä keino on siirtää, projisoida paha olo muihin. Aina löytyy joku, jolla on asiat heikommin - ainakin kirjoittajan omissa mielikuvissa.

Henkilö A kirjoittaa palstalle puolihuolimattoman oloisesti mutta takuulla satuttavasti jotain, mikä loukkaa tiettyä kohderyhmää. Kun kohderyhmään kuuluvat palstalaiset provosoituvat ja osoittavat pahaa mieltään, A:n ahdistus haihtuu. Hän on saanut projisoitua tunteensa muualle. Hänen ei tarvitse kokea niitä, koska nyt hän pystyy näkemään ne muissa - ja kieltämään ne. Yleistähän on, että provosoija vähättelee sanomisiaan ja ihmettelee, miten tällainen haloo syntyi mokomasta pikkuasiasta. Tai hän päivittelee, miksi tällä palstalla ei saa kertoa totuutta, aina joku ottaa nokkiinsa.

Henkilö A ei toimi tietoisesti, hän siis aivan oikeasti ei ymmärrä olevansa ilkeä. Hänen on vain pakko tehdä jotain, mikä parantaa hänen omaa pahaa oloaan. Kun voi halveksia muita, ei tarvitse halveksia itseään.

A:n mielenrauhaa kestää jonkin aikaa, mutta hän tarvitsee uuden annoksen projektiohuumettaan aina, kun hänellä on liian vaikeaa.

Jos joku kohderyhmään kuuluva ei provosoidu vaan paljastaa A:n bluffin julkisesti, A ei saakaan toivomaansa lievitystä. Tämä johtaa alkuperäisten hankalien tunteiden säilymisen lisäksi siihen, että A tuntee itsensä paljastetuksi, typeräksi. Siitä saattaa seurata hyvinkin raivostunut reaktio.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]