Valtatie 2 (Irri 2003-05-12 15:32)
Kun ei kukaan osannut taannoisiin uteluihini nykymenosta Valtatie 2:lla (Harjavallassa) vastata niin pitipä lähteä tutkimaan talvilavan tilanne ihan itte. Vielä kun äitienpäivän kunniaksi äidit pääsivät puoli kymmeneen asti sisälle ilmaiseksi niin minäkin olin kerrankin liikenteessä hyvissä ajoin. Ja viime hetkellä kuitenkin, koska paikan päällä kuulin että ensi viikonloppuna toiminta jo siirtyykin kesälavan puolelle.
Nykyinen omistaja on onnistunut lievittämään talvipaikan kolkkoutta pienentämällä tilaa matalalla väliseinällä, jota kai voisi aidaksikin kutsua. Ihan mukavan näköinen lautarakennelma kuitenkin ja vieläpä kukkasin somistettu. Kukkasista vielä, että kahvion pöydissä oli aitoja kukkia pieni mutta mukava yksityiskohta!
Esiintyjinä oli Eki Jantunen&Mutkattomat ja Neljän Suora. Salin pienennyksen vuoksi molemmat yhtyeet esiintyivät samalla lavalla, mikä oli hyvä, koska nurkassa olevalta lavalta musiikki kuuluu koko alueelle sopivalla voimakkuudella jopa lavan vieressä tanssittaessa. Eki Jantunen kyselikin kohta esiintymään tultuaan yleisöltä, onko musiikki sopivalla volyymilla. Mukavaa yleisön huomioonottamista. Yhtye oli oikein nimensä valinnut, sillä meno todella oli rentoa ja mutkatonta. Tanssilajivalikoima oli lähinnä perinteinen Foksi, Humppa, Valssi, Hidas Valssi ja Tango. Sambaa taisi tulla pariinkin otteeseen mutta enpä kyllä muista oliko soittajina Ekin poppoo vai Neljän Suora. Neljän Suora tarjosi nuorekkaammalla otteellaan tanssittavaa myös Fuskun ystäville. Voi olla että osan kappaleista olisi voinut mennä Boogie Woogiena tai Jivenäkin mutta kun nuo tanssilajit eivät vielä valikoimiini kuulu niin en ole ihan varma asiasta. Hyvin valitut, hyvät yhtyeet, jotka täydensivät sopivasti toisiaan. Tai jos nyt oikein kronkeliksi haluaa heittäytyä niin Cha Chaata ei tainnut tulla illan aikana kertaakaan. Ihan loppuun asti en tosin paikalla ollut.
Yleisö oli keski-ikäistä tai sen paremmalla puolella. Auran nuorisoon tottuneena nuoren väen kertakaikkinen puuttuminen tuntui hassulta. Muutenkin väkeä olisi mahtunut lattialle puolet enemmän. Mutta sielläpähän pyörittiin sulassa sovussa niin foksaajat, fuskaajat kuin muuten vain irrotteleva ja jammaileva hiukan vauhdissa ollut seuruekin, jonka piirileikki vähän enemmän lattiatilaa tarvitsikin. Ja naapureilta ennakoivaa tilankäyttöä ;o)
Johan taisi tänään palstalla kirjoittaa siitä, miten nuoret uskaltavat iloisesti ja tanssin oikeaoppisuutta sen suuremmin surematta kokeilla omia kuvioitaan ja pitää tanssiessaan hauskaa. Me vanhukset taas pelkäämme niin kauheasti tekevämme väärin että ilo tanssimisesta välillä häviää. Niin kauheaa, ettei edes minun hullu huumorintajuni auta, onkin katsella kun kuviohumppaa mennään nenä ja pikkusormi pystyssä, suupielet alaspäin ja täsmälleen oikein. Apua!
Kaiken kaikkiaan Kakkosella oli mukava tunnelma ja tilaa tanssia; käykää nyt hyvät ihmiset sielläkin tanssimassa kun kerran täältä Suomenmaasta on taas yksi uusi, ihana kaheli löytynyt, joka meitä tanssijoita kestää ja haluaa meille tilat harrastukseemme tarjota :o)