Tirilän työväentalo [Tanssipaikat] (Minttu 2007-03-17 10:29)
Hei! Enpähän ole aikoihin palstalle kirjoitellut. Jotenkin olen pudonnut kokonaan näistä kuvioista. Nyt on kuitenkin muutosta tapahtunut. Miestystävä oli onneksi halukas osallistumaan tanssiharrastukseeni ja hänen kanssaa on nyt käyty tanssikurssilla ja aika hyvin hän on oppinutkin. Hyvää se on tehnyt myös minulle. :) Tansseissa vaan ei ole tullut käytyä.
Täällä kaakkoisessa Suomessa tanssi-ilta näin viikonloppuisin vaan tuntuu olevan sunnuntai. Lauantaisin ei paljon tansseja järjestetä. Olen kuitenkin huomannut, että aina silloin tällöin lauantai-iltaisin on Tirilän työväentalolla Lappeenrannassa tanssi. Niin näyttäisi olevan tänä iltanakin.
Onko kenellä kokemusta ko. tansseista? Vähän tekisi mieli sinne joskus mennä, mutta kun meillä ei tätä yhteistä tanssikokemusta oikein vielä ole, niin vähän arastellaan. Lavoilla on kuitenkin kesällä tarkoistus ruveta käymään. Niillä on yleensä sen verran paljon porukkaa, että aloittelijatkaan eivät joukosta niin erotu. :))
Mukavaa tanssikevättä kaikille!