[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Naapurivaaran riennoissa [Tanssipaikat] (Aito 2007-03-11 10:13)


Naapurivaaran riennoissa

Aito
2007-03-11 10:13

Viikonloppu vei minut ja Savolaisen minun anoppilaan Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon rajamaille. Aika rankkaa on järjestää monen sadan kilometrin päästä toisia "Naimakahveja" mutta päivä onnistui suunnitelmien mukaan ja mukavaa oli. Illalla piti sitten lähteä Naapurivaaran tanssinet-tapaamiseen, vaan alkava räntä/lumipyry meinas pelottaa hiukan. Kunnialla kuitenkin perille päästiin, tosin hiukan myöhässä sillä tapaamisen esittely oli jo tehty. Meitä odotti kuitenkin ihana yllätys kun saavuttiin paikalle. Jonna ystävällisesti johdatti meidät kahvioon ja luovutti meille kaikilta tapaamiseen tulijoilta saatu ihana kortti (PNP:n pojatkin oli raapustaneet nimensä siihen) sekä tanssiliput illan tansseihin. Sitten oli vielä pikkuiselle pojalleni 4-vuotis synttärilahja, voi hyvänen aika tätä tanssiperhettä. Kiitos suuresti!!!!!!! Savonpoeka piti pienen ja lyhyen kiitospuheen ja ihme kyllä minua ei itkettänyt, puhe nauratti näköjään muitakin kuin minua.

Ennen tanssien alkua saatiin uusia bongejakin melko kivasti: Tsemppi, Sahrami, Upcider, Suffeli, Jonna, Elisa ja tulikohan vielä joku muu. Savolainen kysyi minulta myöhemmin illalla että kenet uusista bongeista minä varmasti muistan myös ensi kerralla. Minä mietin ja luettelin nimiä ja Savolainen sanoi "Niin ja muistetaanhan me se Tryffelikin" Minä nauraa hihitin että niin tule Suffelillekin uusi lempinimi....

Nyt kun kerran olen naimisiin päässyt niin päätin sitten alkaa "kunnon" vaimoksi: mustasukkaiseksi ja nipottavaksi ja sellaiseksi joka ei anna miehensä tanssia kenenkään toisen naisen kanssa. Minä tosin itse kävin kerran illan aikana vieraissa, polkille hain yhden hurmaavan Pohjanmaan neidon. Kiitos vaan kovasti polkista, mukavaa oli! Oli aivan mahtavaa nupustella koko ilta tuon oman kullan kanssa. Edellisestä nupusteluillasta olikin jo aivan liian kauan aikaa. Muisteltiin, että jos Pesiksen tansseja, siis häitä, ei lasketa, ollaan oltu samoissa tansseissa melkein 2 kk sitten. Joten nyt oli korkea aika tanssia koko ilta kahdestaan. Älkää siis pelätkö tanssiperheen naiset, kyllä minä jätän tuon SP:n muidenkin haettavaksi tulevissa tanseissa ;))))

Jonna kertoi alussa että meidän pitää olla lavan lähellä kun PNP tulee ekan kerran lavalle. Niinpä sitten siinä seistä törötimme kun Matti Sakari kuulutti että he soittavat meidän kunniaksi heti alkuun hitaat valssit ja niinpä saimme tanssia aivan ihanan uuden PNP:n hitaan valssin. Hyvä rytmi ja kauniit sanat. Kaunis kiitos onnitteluista ja myöhemmin saamistani halauksista!

Juhlaviikko vaati veronsa ja se ilmeni väsymyksenä aika ajoissa. Puolen yön jälkeen lähdettiin kotimatkalle, kun matkaa oli 115km. Vähän harmitti kun hyvää musiikkia olis ollut vielä tulossa, mutta aina ei voi voittaa.

Oli ihana ilta. Kiva oli nähdä uusia ja vanhojakin tuttuja. Ihana oli halailla ihmisiä ja erittäin ihana oli tanssia koko ilta Rakkaan Savolaisen kanssa. Voi mahdoton, tämän illan hyvällä fiiliksellä jaksaa tänään ajella kohti Kerholaa ja sitten vasta kotiin.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]