[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Satulinnan kisakatsomossa [Tanssipaikat] (Jora 2007-02-04 12:21)


Satulinnan kisakatsomossa

Jora
2007-02-04 12:21

Eilen näytti olevan välillä runsaasti tilaa lattialla, vaikka Finlanders tuotti taivaallisia sointuja, hullumpi ei toinenkaan porukka. Hankalasti paikalle naisten haun alkaessa, illan tuloksen saattoi jo ennustaa. Pelastus sittenkin, hakija tuli viimeiseen, vaikka uskonpuutteessa olin jo siirtynyt takariviin. Kyllä naiset löytävät ja kaivavat esiin, jos on hakuhaluja. Ihmetellä täytyy noita taitoja, ei edes pieni koko ruuhkassa haittaa. Saattoi olla ainut tuttu paikalla, jonka kanssa olen päässyt tanssimaan viimeisten vuosien aikana.

Rohkaistuneena aloin jahdata naisia omalla vuorolla. Ensimmäinen kohde katosi jonkun selän taakse enkä saanut uutta havaintoa. Ehkä oli aika mennä kahville tai joku oli nopeampi. Toinenkin vastaava tilanne, pääsin jo niin lähellä, että oli pakko ottaa joku vierestä. Arviolta samaa ikäluokkaa eli ihan oikeutettu "kohtalo". Tanssitaitoni ei riittänyt suhteellisen väljässäkään tilassa, asentoa en saanut kohdalleen, oikea käsi jäi naisen kainaloon puristuksiin. Onnistuin poimimaan myös alkuillan hakijan ja tanssikin onnistui, paitsi joistakin pareista ei millään meinannut päästä ohi, etenivät käsittämättömän hitaasti ja vähintään kahta kaistaa käyttäen (tosin vastaavaan syyllistyin itsekin edellisen parin kanssa). Seuraavan kanssa ei taas meno onnistunut, mutta viimeisen kiinnisaadun kanssa kohtalaisesti (taisi olla oletettua nuorempi, anteeksi!).

Pitempi naistentunti oli taas tarpeeton. Tai ei sentään. Oma vikani, kun tansseihin menin. Sen naistentunnin ja loput pari tuntia istuskelin rauhassa. Miksi mennä naisia kiusaamaan, kun eivät nalua kanssani tanssia. Kyllä syy on täysin itsessä, juuri kenenkään tavoittamani kanssa en saa tanssia sujumaan. Kun katselin muiden menoa siinä aulassa ja kauempanakin, mielestäni tanssitaitoisia kaikki olivat, juuri sellaista menoa kuin haaveissa tanssimisen kuvittelen.

Lohtuakin löytyi, ainakin 50 muuta miestä odotteli tanssiinpääsyä naisten toisella vuorolla, vastapuolella istui ja seisoi enemmänkin naisia.

Jotkut sinne lattialle pääsivät. Eräälle palstalaiselle neitoja humpsahteli syliin kuin suoraan taivaasta, hakuvuoroista huolimatta.

Saldo ansaitusti 4/1.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]