MMo ja Harjukari maalareineen Aurassa 28.1 [Tanssipaikat] (Tiltti 2007-01-28 12:57)
Vapaa viikonloppu ja tanssia täyteen ahdettuna=)
Helsingin sielunsisko tuli yökyläilemään ja kursseilemaan kanssani ja Auraanhan mekin lähdettiin! Aiemmin olen kerran MMo:ta kuullut, enkä kaikesta ylistyksestä huolimatta siitä jostain syystä pitänyt. No, nyt oli toinen mahdollisuus ja oikein kuuntelemalla kuuntelin, mutta edelleen jään siihen vähemmistöön, joka ei tätä orkesteria vaan halua koskaan enää kuulla.
Tykkään lattareista joo, mutta mitäs hyötyä siitä on että niitä tulee, jos niitä ei pääse tanssimaan? Lähinnä tarkoitan sitä, että vaikka tulee esim. cha-cha ja se tanssitaan sylitanssina, niin miten se monipuolisuus näkyy (sylitanssissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin)? Useinkin on tullut tanssittua hyvin monipuolisesti illan aikana ja silti olen tykännyt kuulemastani. Ei siis tuo monipuolisuus mitenkään niin harvinainen juttu ole.
Kaikesta MMo:n hehkutuksesta huolimatta paikka oli typötyhjä! Vakitanssittajat poissa enkä jaksa "sisäpiirissä" hengailla, vaikka tähänkin mahdollisuus olisi kaiketi ollut... Fiilarit kadoksissa jo ennen naistenhakua, ja ilman silmälaseja ja piilareita jäi vähätkin haut tekemättä. Ilmeisen onnistuneen painostuksen vuoksi (?) yksi kurssilla ollut oli paikalle tullut vastoin suunnitelmia, mutta niin vain käytävällä moikkasi kadoten taas muille apajille=( Onneksi kuitenkin muutaman pelin pääsin lattialle, jossain jo todettiin että laatu korvaa määrän..
Sunnuntaina uusi päivä, joka ei meinannut millään aueta. Suunnitelmien muutoksia jo aamutuimaan. Kurssin jälkeen sohvalle miettimään lähdenkö/enkö lähde Tarvashoviin vielä jalkoja kiusaamaan. Kun kuitenkin sain kyytitarjouksen, en voinut vastustaa kiusausta=) Paljon oli pariskuntia ja vanhempaa väkeä kuin viikko sitten. Pilasimpa siinä sitten jonkun muunkin illan, vaikka tarkoitus ei näin ollutkaan.
Eilisiltana peitonalle kömpiessä mietin syntyjä syviä.. En tullut viisaammaksi, eipä kai tuo miettimisestä parane. Aina ei odotukset täyty eikä kaikki täyttymykset vastaa odotuksia. Maanantai masentaa, nyt pitänee löytää iloa jostain muusta kuin tanssista (onnistuneekohan?).
Yhteenvetona voisi todeta, että kurssit oli loistavat, tasot lähes kohdallaan, muutenkin järjestelyt jees. Jotain ehkä tarttui, pienen pientä ainakin. Tanssifiilarit muuten metsässä, pitänee käydä etsimässä. Muuten maailmaa parannettu urakalla, joistakin ihmisistä saa iloa ilman tanssiakin=)