MMo ja Harjukari maalareineen Aurassa 28.1 [Tanssipaikat] (Tiltti 2007-01-28 12:57)
Aika hintsust tuntui porukkaa tosiaan olevan eilen Aurassa. Martti Metsäkedon orkesterin sekä Teemu Harjukarin ja taivaanrannan maalareiden huolehtiessa musiikista, koitin minä sitten jonkin verran hoitaa omalta osaltani sitä tanssituspuolta.
Eilen kyl tuli vaihteeks tanssitettua muutamaa sellaistakin joitten kans edellisestä kerrasta olikin jo aikaa melkein syksyyn. Mainiot kädenalitukset tosiaankin, jenkat sekä polkat.
Naisten haun jälkeen olikin sitten meikäläisellä sen verran takki tyhjä, ettei lattialla tullut kovin moneen kipaleeseen enään osallistuttua. Muutama naatiskelu, mutta ei niissäkään kauheesti saanu kroppaa mukaan niinku olis halunnu. Tönkkönä tuli mentyä.
Ei tainnut meikäläisellä olla meno ihan parhainta, sillä tuntui välillä ettei musiikista saanut tulkittua mitään kovinkaan kummosta tanssin pyöteisiin. (muisti voi kyl tehdä näin seuraavana aamuna jo tepposiaan). Mut kivaa oli olosuhteisin nähden.