Alkeiskurssia vetämässä [Tanssilajit] (Jansku 2007-01-26 13:58)
Ette ikinä usko mitä eilen tapahtui! Työpuhelin soi ja jostain menneisyydestä muistan hämärästi miehen nimen joka soittaa. Ensimmäiseksi tentataan kielitaito - ei ihan riitä, mutta kriteerit tippuvat - seuraavaksi kysytään sopiiko jo samana iltana kuitenkin lähteä sairastapauksen vuoksi tuuraamaan näyttöparia alkeiskurssille (olin ehkä listan viimeinen). Tansseina on valssi ja foksi.
Pyysin ja sain puolituntia miettimisaikaa (yritin löytää rohkeutta tuohon kieliongelmaan). Ilmoitin, että ei riitä rohkeus, mutta millä lie puhelu kääntyi niin, että tapaamispaikka ja aika sovittiin=)
Voi että miten oli kivaa!!! Ihania ihmisiä, n. 10 tasaparia, olivat tuiskun läpi lähteneet tanssikärpäsen puremana liikkeelle. Kuulin parikin uutta konstia naisilta: miehen oli lähdettävä kurssille, koska muuten nainen ei hänen kanssaan enää lähde tanssilattialle (mies kertoi). Toisessa nainen kertoi, että oli lähtenyt miehen kanssa golfaamaan, kun mies oli luvannut lähteä tanssikurssille. Ei ollut kurssilla itkua eikä hampaiden kiristystä, vaan naurua, iloa ja onnistumisia.
Kahden tunnin session lopuksi otettiin makusteltavaksi cha-cha. Ellen olisi itse nähnyt, en olisi uskonut: yksi mies oppi perusaskeleen yhden kappaleen aikana. Pari korjausta jalkatekniikkaan ja käsky käyttää lantiota ja siitä lähti! Tämä nuorimies on selkeästi lattaripoika!
Nöyränä kiitin mahdollisuudesta päästä näkemään tanssia vähän eri näkökulmasta. Parin kurssilaisen lähtiessä ja sanoessa että oli ollut älyttömän kivaa, tuntui kuin olisin ollut siihen jotenkin osallinen. Kummallinen on tämä tanssimaailma, koskaan ei voi tietää mihin polku johtaa..