Tarvashovissa huippuilta 21.1.07 [Tanssipaikat] (-Jo 2007-01-22 0:42)
Pitkästä aikaa kirjoittelen myös muutaman sanasen. Joskus 80/90-luvun taitteessa viimeksi paikalla pyörähtäneenä näytti nyt tanssi-iltana vähän erilaiselta. Liekö sitten vaikuttanut seura vai mikä=)
Ihan yksin en uskaltanut sunnuntai-iltaa lähteä katsomaan, vaan evään turvin paikalle kurkkimaan ja ihmettelemään.
Paikalle ehdittiin ekan valssin soitua. Lattia ihan ok, alun vähän liukkaan orkesterin edustan tasaannuttua. Hakurivit hieman "hakusessa" ja sinne mennessä ei siellä hirmusti tarvinnut penkkiä kuluttaa. Ihan takarivistäkin löydettiin/haettiin. Saldoksi laskin autossa 11-lajia tanssituksi, joten vaihtelevaa musiikkia, eikö!
Eväs oli hyvä ottaa mukaan, alkuilta tanssittiin kokonaan yhdessä, kunnes väkeä alkoi paikalle ilmestyä (hirmu myöhäänkin vielä uusia ihmisiä tuli ovesta sisään). Tuttuja kasvoja paljon=)) Naistenhaku oli tällaiselle hitaalle tuskaa. Jäin jalkoihin, kunnes takaseinältä löytyi lopulta vauhtia niin, että hitaammat jäi jalkoihin. Sorry, tein ehkä elämäni ensimmäisen kerran rumasti, en ota sitä tavaksi ja pyydän anteeksi. Jos ei olisi ollut "tuttu" mies ja "tuttu" nainen, en olisi niin tehnytkään.
Tiivistelmä: pieni, mutta riittävän iso lattia, ei ehkä totuttua tanssipaikkojen tasoa, mutta kelpaa. Lähden uudelleen, jos saan puhutuksi evään mukaan, yksin en viitsi lähteä, vaikka matka onkin loistava: lähes 10-uutisiksi ehtii kotiin=) Kahvion kupit uusiksi; pieni vaikkakin kaunis kuppi maksaa saman verran kuin muualla pahvimuki tai muuten kokonaiset 2 dl. Leipä oli maukas ja valinnanvaraa taisi olla kolmea lajia, mutta herkullisen näköinen pulla osoittautui edellispäivän tai sitä edellisen päivän kuivaksi palaksi. Onneksi otettiin kaverin kanssa puoliksi, olisi ollut harmi heittää koko pulla roskikseen.
Vinkki: kun jonkun mieluisan hakijan saa houkuteltua hakemaan, kannattaa tanssia niitä tuplia ja triploja, niin tein ja toimi aivan loistavasti!!!