Hallitsetko hambon, hambo on hauskaa! [Tanssilajit] (Pilke 2006-12-12 23:25)
Juuri kotiuduttu parin tunnin tutustumis sessiosta hamboon.
Kerran aiemmin olen nähnyt moista lajia mentävän ja silloin tuntui käsittämättömältä. Nyt vyyhtiä sitten alettiin rullaamaan auki. Hambon musiikki on jokseenkin masurkan tyyppistä mutta ei kuitenkaan samanlaista. Matti voi, jos haluaa, vaikka selittää hienosti ne erot, itse en ole ollenkaan varma erottaisinko ne edes vielä
Tanssi on melko rauhallinen, kaksi osainen, ekassa osassa pääsee kivasti ja arvokkaasti pitämään silmäpeliä partnerin kanssa (arvatkaa pidinkö;op) kun heilutellaan vaan jalkaa ja sitten toisessa osiossa jo puristaudutaan hambo otteessa ympäri ja ympäri, olikohan se neljään kertaan. Pää oli ainakin kokonaisen kappaleen jälkeen tolkuttoman sekaisin pyörimisestä.
Mukava lisä lattioille jos vain sais bändeiltä musat siihen. Siinä oli vähän sellaista menuettimaista fiilistä mikä minusta ihanasti rauhoittais tanssi illan jonkun räväkän rokin jälkeen, tosin hiki tuli tässäkin lajissa, mitä hitaampi tempoinen biisi sitä suunnattomampi piti tietty vartalonhallinta olla.
Pääsin jokseenkin jyvälle, mutta viikon päästä jatketaan.