[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Perjantaina nukkumassa, lauantaina Tanhuhovilla, sunnuntaina Kerholassa. [Tanssipaikat] (Vanha mies 2006-10-11 19:32)


Perjantaina nukkumassa, lauantaina Tanhuhovilla, sunnuntaina Kerholassa.

Vanha mies
2006-10-11 19:32

Perjantai-iltana olisin voinut ajella T-talolle tanssahtelemaan, mutta päätin ottaa illan nukkumisen kannalta, jotta jaksaisin lauantaiaamuna pirteänä töihin ja illalla ajella Lohjalle. Varasin huoneen päästäkseni juuri ennen tansseja kunnolla peseytymään ja niiden jälkeen heti nukkumaan. Kumpikin on ylellisyyttä.

Olin jotenkin varautunut tanssimaan enemmän kuin sen viimeaikaisen yksi tai kaksi tanssia, mutta yhteen tanssiin se kuitenkin jäi. Saavuin paikalle yhdeksältä, juuri kun miesten haku päättyi ja naisten alkoi. Niinpä iltani ensi tunti kului katsellen ja kuunnellen. Kahviossa tiskin takana sama viehättävä rouva, jonka siellä olen melkein joka kerta nähnyt. Olo oli siltä osin kotoinen ja kulutin aikaani kahvilan puolella muutamaankin otteeseen.

Kun normaali haku taas kymmeneltä alkoi kävin ensitöikseni hakemassa Esakalliolla naisten haun aikana minua hakenutta daamia myöhästyneeseen kiitostanssiin. Tällainen alkaa jo tulla tavaksi. Kerran aikaisemminkin olen tullut Tanhuun Esakalliolla eräälle hauskalle ja pirteälle neidolle annetun tanssiuhkauksen takia uhkaukseni toteuttaen. Sama tyttö näkyi nytkin olevan paikalla hyvin tummiin pukeutuneena. Ilmaannuttuaan minun ja tanssilavan väliselle alueelle kaiteen ääreen parinsa kanssa kaulaillen ja syleillen oivalsin minäkin, että luontoäiti oli ollut asialla ja johdattanut kaksi nuorta yhteen. Kun molemmat ovat onnellisia asiat ovat parhain päin. Toivotan molemmille sylin täydeltä onnea ja pitkänsitkeää yhteiseloa.

Yritin vielä loppuillan aikana muutaman kerran noutaa rivistöstä jonkun tanssin pyörteisiin, mutta muuri minun ja heidän välillään oli taas liian korkea ja paksu. En päässyt ylitse enkä lävitse vaikka yritin. Huomasin itseni väsähtäneeksi perjantai-illan unista huolimatta ja päätin jälleen keskittyä musiikkiin ilman tanssia. Kari Piironen ja Saska Helmikallio ovat sen verran tasokkaita artisteja, että heitä toki voi kuunnellakin.

Kesällä kerran kävin Jenkkapirtillä Saskan esiintyessä siellä. Huomasin tytön, jonka kanssa olin edellisen kerran tanssinut kaksi vuotta aiemmin.Viime vuonna en onnistunut häntä hakemaan, vaikka yhtä aikaa kerran paikalla olinkin. Nyt onnistuin. En ole tangofani. Monet suomalaiset tangot ovat tylsiä ja monotonisia. Kun orkesteri alkoi nyt soittaa tangoa siinä oli eloa ja tunnetta. Tyttö oli pukeutunut pitkään mustaan tangohameeseen. Tuli kiire lähteä hakemaan. Onneksi kukaan ei tullut väliin ja pääsin parketille. Kuten sanottu, orkesteri soitti upeasti, Saska lauloi tunteella syvältä. Olen keskinkertainen tanssija ja etelän mestareiden joukossa tunnen huolta riittämättömyydestäni. Musiikki oli kuitenkin niin syövereihinsä vetävää ja daami erinomainen tanssitettava, että tanssi tuntui sujuvan itsestään. Kohdallani tämän kesäisten tanssien ehkä parhaiten mieleen painunut tanssi.

Takaisin tähän viikonloppuun. Saskan lopetettua lähdin unia näkemään. Alkoivat nämä yhden tanssin illat jo sen verran oudoksuttaa että taisin ottaa asian ilta- ja aamurukouksissa käsittelyyn.

Aamulla kohti Nokiaa. Perillä ensin syömään ja sitten uimahalliin. Luojan lykky nuo uimahallit. Muutoin täytyisi ulkona odotella sadetta saippua ja shampoo kourassa.

Olin lauantaina ajellut Tanhuhoviin osittain siitä syystä, että Teeriharjulla esiintyi Markku Aro. Päätin säästää hänet sunnuntaille. Niinpä sunnuntaina tanssimista edeltävän välttämättömän saunomisen ja perusteellisen peseytymisen jälkeen pysäköin hyvissä ajoin autoni haluamalleni paikalle Kerholan seinustalle.

Aloitusvalssin aikana lattia tarrasi tanssikenkiini hanakasti ja samaa valitteli tanssitettavakin. Oli pakko käydä pyöräyttämässä pohjat liukasteessa ja meno helpottui. Illan mittaan lattian luisto parani ja pitokin pysyi sopivana, joten tanssiminen oli mukavaa. Paikalla oli minullekin sopivan ikäisiä ja kokoisia tanssitettavia, joten tanssiliikehdintää tuli nyt harrastettua riittoisasti. Mieli iloisena lähdin jatkamaan matkaani. Kolmen tunnin ajo alkavaan yöhön ennen uneen vaipumista. Aamuinen herätys läheisen työmaan koneiden jytkeeseen palautti arkeen.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse] [Poista]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]