Tanssijuttua Ukrainasta [Tanssipaikat] (Marcos 2006-08-06 10:13)
Kävin ihmistenkatselumatkalla Ukrainassa (niin, tehdäänhän sitä lintujenkatselumatkojakin). Tanssiinkin liittyvää tuli vastaan, laitan tähän jotain, ovathan jotkut toivoneet ulkomaankokemuksista juttuja tänne. Antakaa anteeksi tekstin hypähteleväisyys.
KILPATANSSIA
Luppoaikaa hotellihuoneessa (ei sitä usein ollut). TV:n kanavia selailin, eräältä tuli reilun tunnin pituinen kooste 10-tanssin Ukrainanmestaruuskisoista. Vakiopuolella vaikutelmat olivat kahtalaiset. Kiistatta tanssijat olivat erittäin hyviä, vika ei ollut tanssijoiden. Fokstrot ja hidas valssi olivat kaunista katsottavaa. En vain pidä kahdesta lajista, tangosta ja quickstepistä. Kilpatango on mielestäni kaikkine pään nykimisineen repivää, suomalaisesta lavatangosta ja argentiinalaisesta seuratanssitangosta pitävänä (jälkimmäisessä lähinnä katselijana) en löydä tanssista sitä mitä toivoisin tanssista löytäväni: liikkeen kauneutta ja tanssiparin miellyttävää yhdessäoloa. Kvikkari taas tuntuu aina vähän koomiselta. No, kauneushan on katsojan silmässä tietenkin, olen kilpatanssia sitäpaitsi sangen harvakseltaan seurannut ja varmaan pätemätön sitä arvostelemaan.
Lattaripuoli oli ihanaa katsottavaa. Parien taso oli todella korkea kauttaaltaan, en kyennyt tasoeroja noiden näytteiden pohjalta havaitsemaan. Vaikka kuviot suoritettiin huikean nopeasti, oli liikkeissä koko ajan mukana pehmeys ja plastisuus, joka teki tanssista niin kaunista. Pelkkä raaka voima ja nopeus ei riitä, tanssista tulee helposti repivän näköistä. Mielestäni, TV:n kautta saamieni omien muistikuvieni pohjalta, meillä eivät vastaavaan kovin monet yllä, vastaavaa kärjen laveutta ei meillä ole, mutta eihän ole meillä väkeäkään kuin kymmenesosa Ukrainan väestömäärästä (joka sinällään on valitettavasti laskusuunnassa).
Tanssijat olivat saman oloisiakin, hoikkia, pitkiä ja sääreviä :-).
Tanssieväs myös myöhemmin vakuutti kilpatanssin tason Ukrainassa olevan korkealla, uskon sen.
KORKEITA KORKOJA
Miten Ukrainassa hoidetaan miesten ja naisten tasa-arvoasiat kuntoon? No, naisiahan tietenkin harmittaa, kun ovat miehiä lyhyempiä ja joutuvat katsomaan miestä yläviistoon. Mutta laitetaan naiselle jalkaan kunnon korkokengät, niin a vot, asia on kunnossa, ja kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Kiovan keskustan katukuvaa äkkiseltään katsellessa sai jopa käsityksen, että ollaan maassa, jossa naiset kasvavat rinnallaan käveleviä miehiä pidemmiksi. Muualla maassa ei korkojen käyttö ollut niin ylenpalttista.
Korkeilla koroilla, niin viehkeitä kuin ovatkin, voi olla haitallinen vaikutus naisen jalan terveyteen. Isovarvas voi kääntyä toisten varpaiden päälle ja sen tyvinivel vaurioitua (vaivaisenluu). Näin nimenomaan silloin, jos käytetään umpikärkisiä korkokenkiä. Onkohan maailmassa yhtään täysipäistä kenkämuotoilijaa, joka ymmärtäisi säilyttää korkokengässään sisäreunan lähes suorana ja vastaavasti muotoilisi ulkoreunan voimakkaasti varpaiden editse kaartuvaksi. Ihme, ettei ole vielä vedetty ketään tuotevastuuseen.
No, ei tilanne onneksi kovin pahalta vaikuttanut, vaikka korkeiden korkojen maassa elettiin. Uimarannalla tehtyjen tutkimusten (varmaan parisataa havaintoa paljasjalkaisista ja varvassandaalien käyttäjistä) perusteella näytti siltä, että ainakin nuorilla naisilla tyvinivelvaurioita ei juurikaan esiintynyt. Keski-ikäisistä tuli muutama havainto. Lyhyillä ihmisillä vaikutti olevan tyypillisempää. Käyttivät ehkä korkokenkiä muita enemmän kompensointikeinona. Nuoret ehkä enemmän käyttivät myös sandaaleja, lenkkareita ym., samoin kesäaikaan korkokengät olivat kärjestä täysin avoimia, jolloin varpaiden yhteenpusertumista ei tapahdu.
Niin, tämä oli ihmistentarkkailumatka. Kyllä rakennuksia ja kaikkea muutakin katselin, utelias olen.
Korkeat korot eivät näyttäneet olevan este kilometrien kävelymatkalle, saati tanssimiselle.
TANSSIA
Pääsin ihan oikeasti tanssimaankin. Internetystäväni vei tanssimaan Goblivaan, Odessasta n. 50 km itään sijaitsevaan rantalomapaikkaan. Väkeä oli illalla liikkeellä todella paljon. Ravintoloita ja diskoja oli monenlaisia ja monenlaista musiikkia oli tarjolla. Menimme hänen suosikkipaikkaansa, ulkoilmadiskoon (hän käytti termiä disko), jossa oli elävää musiikkia, joka oli laadultaan vaihtelevaa, oli diskokappaleita, hitaita sekä perinteisempää Ukrainalaista. Ihan selkeää humppaakin tuli. Vähän harmitti, että tulimme paikalle aika myöhään, ehkä yhdeksältä illalla, ja lisäksi ruoan ja juoman odottelussa meni aikansa. Olisin mielelläni tanssinut vielä enemmän.
Tanssiminen tapahtui betonlaatoista tehdyllä lattialla, ulkona. Ei todellakaan paras alusta, mutta kelvollinen käytettyyn tanssityyliin. Lähinnä tuo oli aika paikallaan tapahtuvaa. Irtiotetanssissa näki hyvin monenlaisia tyylejä. Kädenalitusjuttuja näki hyvin vähän, muutaman kerran sitä näki, hyvin hitaasti tehtynä, ei siis varsinaisesti musiikin rytmiin tehtynä, nopeatempoisena, kuten meillä. Lähitanssi oli melko homogeenista, kävelyaskel, musiikin rytmiin, ei oikeastaan kuvioita, tulkintaa, rytmimuunnoksia tms. Valssia näin erään parin tanssivan, vaikka musiikki ei ollut valssimusiikkia, valsseja ei tullut. Siis ihan perusiloittelua tuo oli, pääasia, että oli hauskaa.
Meillä oli myös hauskaa. Sylitansseissa kokeilin pysäytyksiä ja jälkirytmiin tanssimista, mutta ne olivat hänelle outoja elementtejä. En halunnut ruveta miksikään opettejaksi ja kukaties pilata tanssi-iltamme hienoa tunnelmaa. Niinpä palasin tanssimaan paikallisella tavalla, kävelyaskelein. Tuntui, että voittopuolisesti myös musiikki tuki mainittua tanssityyliä. Tanssi hänen kanssaan tuntui ihan miellyttävältä.
Pöytäämme lyöttäytyi myöhemmin jonkinverran juopunut ukrainalais-venäläinen pariskunta. Mies sai seuralaiseltani pakit kahteen kertaan, mutta kolmannella kerralla sitkeys palkittiin. Ei tuntunut mies herkästi vetävän herneitä nenään, pakituskulttuuri on noissa olosuhteissa toinen. Tanssittelin pariin otteeseen myös hänen daamiaan, ihan OK, vaikka nainen se pariskunnan juopuneempi osapuoli olikin. Juttelimmekin jotain, tai siis lähinnä nuo kolme venäjänkielen taitoista.
Irtiotteella tanssittaessa seuralaiseni osoitti olevansa tanssija. Hän tanssi hyvin vaihtelevasti, inspiroiden, iloisesti ja kauniisti. Korkeakorkoiset kengät ja betonilattia eivät olleet ongelma, spinit kyllä irtosivat. Hän kertoi myöhemmin tanssineensa pari vuotta modernia tanssia sekä käyneensä lapsena voimisteluryhmässä. Tuo näkyi. Kun hän lisäksi oli kaunis kuin valokuvamalli, pitkä ja hoikka, iloinen ja katseiden kielen hallitseva, oli suuri ilo viettää tanssi-iltaa hänen kanssaan. En muista, olenko koskaan tavannut yhtä iloista vekkulia. Kaikki elementit olivat sellaiset, että tuosta illasta muodostui minulle unohtumaton.
Miksi itseäni 30 vuotta nuorempi, kuvankaunis nainen viitsi käyttää useana päivänä runsaasti aikaa seuranpitoon ikäiseni miehen kanssa? Hyvän ravintolaruoan? Englannin kielen harjoittelun? Ulkomaisten kontaktien luomisen? Noita ajattelin. Seksi tai kiinnostus avioitumiseen eivät olleet motiiveina.
Viimeinen yhteinen retki oli taksimatka lentokentälle. Hän teki edellisenä iltana yhdeksään saakka töitä työpaikallaan voidakseen tehdä tuon matkan kanssani, itselläni oli tuolloin muuta ohjelmaa. Hassunhauska matka olikin, leikimme diskoa takapenkillä ym. Hän käytti matkaan ainakin kuusi tuntia omaa aikaansa. Koska olen hänen ystävänsä, hän sanoi. Uskon nimenomaan tuohon, hän halusi olla minulle ystävällinen ja hoitaa emännyytensä minua kohtaan hyvin. Olen ylpeä voidessani kutsua häntä ystäväkseni.
Seuralaiseni ei ollut tyypillinen ukrainalainen, he ovat kyllä selvästi jäyhempiä, perusilme kasvoillaan kulkevia. Ennemminkin luulen että vastaavia tapaa Italiasta, jossa hänkin oli viettänyt vuoden. Hän sanoi kyllä olleensa samantapainen, ulospäinsuuntautunut ja spontaani jo lapsena. En tiedä, oppiko nuori nainen minulta mitään, mutta minä opin häneltä iloisuuta ja ajoittaista ei-ajattelua, aivojen lepuuttamista. Vaikutuksen pysyvyydestä en tiedä.
YHTEENVETO
Jotta en joutuisi ainoan tukijoukkoni, keski-ikäisten naisten, närkästyksen kohteeksi ja boikotoiduksi koko loppuvuoden tansseissa, mainittakoon, että minulla oli matkalla myös hienoja keskusteluhetkiä v. 1938 syntyneen, saksaa puhuvan ukrainalais/venäläisen naisen kanssa. Hänen olemuksensa ei kylläkään ollut yhtä huolettoman iloinen, elämänhistoria ja nykyinenkin elämäntilanne oli toinen. Paljon muitakin ihmisiä tapasin.
Ukraina ei välttämättä avaudu aivan helposti venäjän (tai ukrainan) kieltä taitamattomalle turistille. Vähäiset olivat omatkin kielivalmiuteni. Länsimaisia turisteja liikkuu siellä vähän.
Oma lomani oli kuitenkin tapahtumarikas ja upea. Kotiin palatessani tunnelmat olivat hyvin saman tyyppiset kuin kaksi vuotta sitten, palatessani Kainuun/Oulunseudun/Pohjois-Savon tanssimatkalta. Päällimmäinen tunne oli valtava kiitollisuus, siitä hyvästä mitä oli toisilta ihmisiltä saanut. Elisa kirjoitti joskus kiitollisen asenteen merkityksestä, tanssiasioissa. Olen Elisan kanssa asiasta aivan samaa mieltä. Ja kiitollisuus on läheistä sukua onnellisuudelle.