Lavaromantiikka, onko se kadonnut? [Tanssijat] (Setzer 2006-07-02 22:21)
Mistä yksinäinen tanssinharrastaja voi löytää kumppanin? 60-luvulla asia olisi täysin selvä, tanssilavalta. 2000-luvulla ei niinkään selvää. Käsitykseni mukaan tavat tanssilavoilla ovat muuttuneet. Lavaromantiikka on kadonnut. Nykyään pitää olla tällaista: Toiminta lavoilla on kilpailunomaista ja eri seurojen ja kerhojen keskenäistä esitystä kuka hiennoimmat temput osaa. Joka lavalla omat sisäpiirit. Lukiessani palstalaisten kirjoituksia, ihmetyttää eräät seikat kuten: Mitä on "eväs" ja miksi kerrotaan saldoista(montako kertaa hakuja, soittiko masurkkaa) Eikö koskaan uskalleta kirjoittaa esim. pettymyksestä kun ei sitä ystävää taaskaan saanut ja kuinka vaikeaa se puhuminen vieraalle ihmiselle on. Jonkin aikaa lavoilla käynneenä olen huomannut että vastakkaiselle sukupuolelle ei voi mitä tahansa jutella. Esim. lähemmän tuttavuuden ehdottelu on vaikeaa koska on varottava loukkaamasta. Enemmistö on vain tanssimassa eikä ole sopivaa ehdodella "semmottia". Kuitenkin moni(myös tällä palstalla kirjoittelevista) on yksinäinen ja haikailee: "jos jostakin jonkun sais, mut kun sitä ei ole sopivaa ottaa puheeksi koska se on tabu." Minäkin aloitin viitisenvuotta sitten tanssimisen kun oli tuo avioerokin tullut ja yksinäiseksi itseni tunsin. Ajattelin, jospa sitä lavoilla onnistais. Mutta pian sain huomata, ei olla 60-luvulla(synt. 65)niinkuin vanhempani toisensa löysi. Tässä sitä vuodesta toiseen kieretään maaseutujen humppahelveteissä. Tosin joskus on hauskaakin(hyvä harrastaus). Se tärkein jää kuitenkin puuttumaan. Joskus potuttaa, sorry kun tässä ärsytin aikaisemmilla kirjoituksillani mutta sanojani enkä mielipiteitäni peru(peiliin en edelleenkään katso enkä teksteihin kappalejakoja laita vaikka erästä nimimerkkiä ärsyttäisikin) Juulia, kysyit kahvikupposelle, sorry minä en itseäni paljasta olen vain nimimimerkki Setzer(salainen) Loppukommentti: Unohdetaan säännöt, pinssit, eväät, saldot, naistentunnit. Takaisin vanha aika: kukkamekot, mustat puvut, kravatit, lakerikengät, taskumatit, ulkohuusit, mopot, polkupyörät, maitolavat, saatillepääsyt, heinäladot...romantiikka SETZER