106 [Pulina] (Murphy 2006-05-19 18:21)
Kun luin tuota Murphyn juttua ensimmäisen kerran, kuvittelin vielä, ettei tälle tarinalle enää tulisi jatkoa. Mutta niin tämä kuudes osa vain kirjoitti itse itsensä.
Kun Mikko ja Mervi olivat asettuneet aloilleen niin tanssissa kuin muussakin elämässä, he saivat kutsumattoman vieraan. Noita nimeltä Menneisyyden taakat asettui taloksi. Se seurasi sekä Mikkoa että Merviä, minne nämä menivätkin, se pystyi olemaan kahdessa paikassa samaan aikaan, ja sillä oli erittäin hyvät puhelahjat.
- Ei Mervi oikeasti välitä sinusta, noita nimeltä
Menneisyyden taakat sanoi Mikolle. - Hän on kanssasi vain siksi, ettei saa
ketään muutakaan.
- Mikko on kanssasi vain tanssin vuoksi, se sanoi
Merville. - Sinä olet hyvä harjoituspari, aina saatavilla, siksi hän
kanssasi kulkee.
- Mervi on oikeasti ihastunut aivan toiseen mieheen, se
sanoi Mikolle. - Näithän, miten pitkään hän sen miehen perään katsoi.
-
Mikko käyttää sinua hyväkseen ja jättää sinut sitten, se sanoi Merville. -
Ole varuillasi, se voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä.
- Mitä sinä
oikeastaan Mervissä näet? noita kysyi Mikolta. - Löydät paljon kauniimpia
tyttöjä, jotka ovat parempia tanssimaankin.
- Mikko katselee toisia
tyttöjä, se supatti Mervin korvaan. - Ajatuksesta ei ole pitkä matka
tekoihin.
- Mervi ei arvosta sinua niin kuin hänen tulisi arvostaa, sai
Mikko kuulla noidalta. - Salaa mielessään hän halveksii sinua.
- Mikosta
ei ole mihinkään, Mervin korviin kantautui. - Hän on heikko ja epävarma. Ei
hänestä ikinä ole sinulle mieheksi.
Ihan aluksi Mikko ja Mervi tunnistivat noidan ja yrittivät yhdessä taistella sitä vastaan. He tiesivät, että heidän rakkautensa oli oikeassa, ja noita väärässä. Mutta Menneisyyden taakat -noita oli itsepintainen ja vahva. Se oli lähtenyt kasvamaan jo silloin, kun Mikko ja Mervi olivat ihan pieniä, ja se oli kasvanut aina vain isommaksi kaikkien elämän pettymysten myötä. Se oli erittäin voimakas ja sitkeä noita.
Ja vähitellen noidan mielen myrkyttävät kuiskuttelut alkoivat kantaa hedelmää. Menneisyyden taakoista tuli pysyvä osa Mikon ja Mervin elämää. He eivät enää osanneet kuvitella, että olisi jokin toinenkin tapa elää.
Mikko ja Mervi alkoivat epäillä toisiaan. He alkoivat tuntea olonsa tyytymättömäksi ja levottomaksi. He kuvittelivat toistensa päähän ties mitä juonia, heistä tuli mustasukkaisia ja katkeria.
Mikko oli onneton, ja Mervi oli onneton. He viettivät yhä enemmän aikaa erillään. Jos he olivat yhdessä, he pelkästään riitelivät tai murjottivat.
Eräänä päivänä Mervi oli apeana ylittämässä katua, kun hänen ohitseen juoksi pieni tyttö risteykseen ja suoraan punaisia valoja päin. Vihreät valot paloivat rekka-autolle, joka vauhtiaan hiljentämättä ajoi risteystä ja tyttöä kohti.
- Eiiii....!!! Mervi huusi ja yritti juosta tytön perään, vaikka hän näki, että rekka oli enää vain parin metrin päässä. Silloin hän tunsi, miten joku tönäisi hänet kumoon. Mervi kaatui, ja hänen polvensa raapiutui pahasti asfalttiin. Noustuaan hän näki, miten pieni tyttö nyyhkytti tien reunassa, ja tätä piti kädestä valkopukuinen olento, joka säteili valoa. Aivan kuin enkeli tai jokin.
- Miten tytön kävi? Mervi kysyi. - Ja kuka sinä olet?
- Tytön ei käynyt kuinkaan, olento sanoi. - Tuolla tulee hänen äitinsä, taisivat molemmat säikähtää perin pohjin.
Valkopukuinen olento luovutti tytön äidilleen ja pudisteli hieman helmaansa, johon oli tarttunut jotain mustaa, rekan pyöristä kai.
- Kuka sinä olet? Mervi toisti.
- Minä olen haltiatar nimeltä Tulevaisuuden toivo, olento sanoi. - Koska yritit oman henkesi uhalla pelastaa pikkutytön varmalta kuolemalta, saat tehdä yhden toivomuksen. Minulla on voima toteuttaa mikä tahansa toive.
Mikä tahansa toive! Mervi ajatteli. Lottovoitto tuli ensimmäisenä hänen mieleensä. Ja Mikko. Mutta sitten hän muisti, mistä kaikki paha oli saanut alkunsa.
- Minä haluan vapaaksi Menneisyyden taakoista, hän sanoi painokkaasti.
- Sinä olet vapaa tästä hetkestä lähtien, haltiatar sanoi. - Sillä noidalla ei ole enää sinun elämääsi asiaa.
- Etkö voi vapauttaa Mikkoakin? Mervi kysyi. - Mikko on minun poikaystäväni, eikä minun elämälläni ole merkitystä, jos minulla ei ole häntä.
Haltiatar vähän nurisi, että oli luvannut vain yhden toivomuksen, mutta suostui viimein, kun Mervi todisteli, että kyseessä oli yksi kaksiosainen toivomus. Mervi ja haltiatar lähtivät Mikon luo.
- Mikko katso, Mervi esitteli miehelle innoissaan. - Tässä on haltiatar Tulevaisuuden toivo. Ajattele, hän vapauttaa meidät Menneisyyden taakoista!
Mutta Mikko oli niin Menneisyyden taakkojen sokaisema, että hän ei nähnyt mitään haltiatarta. Hän luuli, että Mervi pilkkasi häntä.
- Älä kulje minun perässäni enää, hän sanoi Merville. - Meidän juttu on ohi nyt.
Ja niine sanoineen Mikko lähti kävelemään poispäin.
- Mene hänen peräänsä ja vapauta hänet, Mervi pyysi ja raahasi haltiatarta Mikon perään. - Etkö näe, että hän on Menneisyyden taakkojen vallassa? Auta häntä!
Haltiatar pudisti päätään.
- En voi auttaa aikuisia ihmisiä, jos he eivät usko minuun. Lapsia voin auttaa pyytämättä, mutta aikuisten on itse pyydettävä minun apuani. Heidän on uskottava minuun. Aikuisilla on vapaa tahto, ja siksi heillä on myös vastuu omasta elämästään.
Ja niin Mervi joutui katsomaan, miten Mikko käveli yhä kauemmas hänestä ja Tulevaisuuden toivosta, ja hän näki, miten noita nimeltä Menneisyyden taakat käveli Mikon vieressä ja vuodatti myrkkyään tämän korviin.
Mervi itki katkerasti, mutta hänellä ei ollut paluuta entiseen. Hän oli tehnyt valintansa. Hän oli vapaa.
Kun Mikon lähdöstä oli kulunut viisi viikkoa ja viisi päivää, ja Mervi oli itkenyt niin paljon, ettei hänen sisällään ollut enää kyyneliä, hän alkoi tehdä suursiivousta. Komeroita tyhjentäessään hän löysi Mikon vanhan sinisen paidan, jonka mies oli joskus Mervin luo unohtanut. Mikko oli jo aikaa sitten siirtynyt mustiin tanssipaitoihin, joten hän ei ollut edes huomannut kaivata sinistä paitaansa.
Mervi mietti, pitäisikö hänen palauttaa paita Mikolle. Mutta hän ei halunnut tapaamisella avata vanhoja haavoja, joihin oli alkanut jo muodostua hienonhienoa, parantavaa arpikudosta.
Mervi painoi paidan poskeaan vasten. Siinä tuntui vielä heikosti Mikon tuoksu. Mervi hymyili hieman haikeana ja viikkasi sitten paidan kauniisti kokoon. Hän päätti viedä paidan kierrätyskeskukseen. Joku mies saisi siitä vielä itselleen hyvän paidan, sillä sininen on unelmien, toivon ja tulevaisuuden väri.