Kapakalla kalseaa [Tanssipaikat] (Humppis 2006-05-27 8:09)
Minäkin tunnustaudun kuuluvani Laahustajiin. Varsinkin slowfoxia yritän oikein tarkoituksella tanssia siten että jokin osa monon pohjasta laahustaa koko ajan parkettia.
Minäkin teen samoin, koska tanssinopetuksen ammattilaiset ovat yksiselitteisesti neuvoneet tekemään niin. Rumbassa ja cha cha chassa kehotettiin vielä kohdistamaan lattiaan vähän painetta jalan liukuessa lattiaa pitkin. Sama ohje löytyy Walter Lairdin kirjasta "Technique of Latin Dancing".
Yksi mainituista opettajista totesi kerran myös, että jos tanssitekniikka on oikea, lattia ei ole koskaan liian liukas. En uskonut häntä silloin, mutta myöhemmin olen huomannut, että hän oli oikeassa.
Näiden kahden asian välillä on yhteys. Liukkauden hallinta on osittain juuri lattiassa kiinni pysymistä. Nykyään tämän taidon harjaannuttaminen tahtoo jäädä aika vähälle huomiolle, vaikka luulisi sen olevan tanssijalle hyödyllinen.