[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]]

Kapakalla kalseaa [Tanssipaikat] (Humppis 2006-05-27 8:09)


Kapakalla kalseaa

Humppis
2006-05-27 8:09

Sateentihkussa ajelin Tuulokseen lievähkössä jonossa. Päivällä oli satanut rajustikin, joten märkä oli maisema kaikkialla. Oikein Hollolassakin parissa kohtaa huilahteli vesi tien yli huljakkaasti.

Vähän oli autoja riveissä, kun juuri ennen kahdeksaa perille ehdin. Odottelin ensivalssien alun pois ja vasta sitten sisään. Kymmenkunta paria sielä viipotti menemään. Sirpa Jokisen yhtye tarjosi Tanssin huumaa.

Ex-kahvion kaiteen äärestä ja välillä nykykahviosta käsin pappajoukolla taas katseltiin, ettei näy tuttuja tulevan. Ei auennut sikaosastokaan (Nassepub) kehnon kelin vuoksi. Huutolaispoikana piti vaellella.

Kaukovieraita ilmaantui kyllä: kuusi kenialaista oppaineeen.

Hyvin oli päivetys poikiin (ja yhteen tyttöön) tarttunut. Pojista pari uskaltautui tanssimaankin ennen kymmentä, tyttö rohkaistui vasta naistentunnin alussa (ei hakenut kylläkään).

Pääsi se näköjään Sirpakin parille pelille.

Kari sensijaan ei enää taida tanssia keikoilla harrastaa. Ihan selvänäkään ei vaikuttanut olevan (saattoi silti olla). Laulu sujui kuitenkin mallikkaasti.

Noiden Afrikan ihmeiden lisäksi tuli sitten omaakin tummaa väkeä toistakymmentä henkeä. Yksi haki minuakin. Neljä kappaletta tanssittiin pötköön samantien. Kylläpä sametti sai kyytiä, ja tilaa tuli, kun keskellä fuskattiin!

Tulihan se lopulta minut paikalle houkutellut hymyvahtikin äitinsä ja kaverinsa kanssa. Tangot vetäistiin äidin ja rokit pikkublondin kanssa. Kirppua sitten enimmän aikaa illasta kiusasinkin. Vähän treenailtiin sekä disco swingiä että boogieta myös.

Jo ennen naisten puolituntista sain kunnian tulla haetuksi. Puolituntisellakin jonkin kerran. Sensijaan varsinaisen naistentunnin hasardi-aloitushaun (rumba) jälkeen jäinkin kuin nalli kalliolle, kun ilmoitettiin tulevan hidasta rakkausmusiikkia. Harvat tututkin (4) viilettivät molemmilta puolilta ohi. Yksin jäin seisomaan kuin tatti. Ympäriltä vietiin kaikki muut. Niinhän se noilla hitailla ja herkillä on aina käynyt; jos ei ketään tanssitaidotonta satakiloista ole paikalla, saan slowarit, bossa novat ja muut vastaavat naistenahuilla levätä.

Koskapa asia taas kerran tehtiin tiettäväksi, lähdinkin sitten istuskelemaan kahvion kulmille. Vartin päästä tosin Kirppu minut sieltä kävi noukkimassa. Loppuilta menikin sitten sekä vauhdikkaasti että herkästi. Kiitos!

Moneskohan heikonlaisen yleisötarjonnan ilta tämä jo oikein olikaan tässä kuussa? Taisi alkaa edellisestä Klabbin illasta pari viikkoa aiemmin Mäntsälästä. Sitten oli ainakin 20.5. Riutalla ja tietysti AP:n limbo (kolme hakua, joista yhdet pakit). Nyt kyllä lopulta väkeä oli lukumääräisesti kohtalaisen paljon, mutta laahustajia oli luvattoman suuri joukko.

Huomenna Riutalla pitäisi jo mennä paremmin. Oli ainakin Minne menossa-palstalla paljon nimiä.

Saldo jäikin mainitusta seikoista johtuen (ja tuplien sekä triplojen vuoksi myös) laihaksi: 13/8.

Musiikista molemmille yhtyeille kasit, solisteille siihen plussat päälle. Lattia oli hyvä, paitsi ovien seutuvilla tietysti säästä johtuen nihkeikköjä; olkoon kasi siitäkin osiosta.

Tanssitettavista vaikka ei niitä tuttuja löytynyt kuin neljä (yhtä ihan vierastakin aivan loppuillasta hain ja hienosti meni), oli kaksi eniten rasittamaani kuitenkin niin hyviä, että annetaan sanallinen arvostelu: Erittäin kiitettävä!

Yhteen asti pistelin ja sitten ulos astelin.


[Päämenu] [Tuoreet artikkelit aihealueittain / säikeittäin]] [Vastaa sähköpostitse]
[Arvioi] [Roska] [Akana] [Jyvä] [Rusina] [Helmi]